Matkustajat pelkäsivät todistavansa kauhun hetkiä Daven delfiini- ja valassafarilla Kaliforniassa. Sen sijaan he kokivatkin ainutlaatuisen luontohetken.
Matkustajat ihailivat turkoosista vedestä pilkahtavaa harmaavalasta retkiveneestä Dana Pointin rannikolla Kaliforniassa. Aikuinen harmaavalas porskutti vedessä tyytyväisenä.
Kunnes yhtäkkiä vesi valaan ympärillä värjäytyi punertavaksi.
– Alkuun ajattelimme, että kyseessä on hai, tai jokin petoeläin, matkanjärjestäjä kertoo Youtube-videollaan.
Kyseessä ei kuitenkaan ollut hyökkäys – vaan uuden elämän alku. Harmaavalas nimittäin synnytti poikasen.
– Ensimmäistä kertaa itsekin todistamme tällaista, innostunut veneen kapteeni Gary Brighousen toteaa videolla.
Vain hetki syntymän jälkeen
Video on otettu vain hetki syntymän jälkeen.
Drone- ja kännykkävideot näyttävät, kuinka valaanpoikanen makaa emonsa päällä, ja kummatkin työntävät kasvojaan toisiaan vasten.
7, 5 metrin pituiset puhallettavat retkiveneet kalpenevat harmaavalasemon rinnalla, jonka suuruus lähentelee 15 metriä.
– Olisinpa ollut siellä! huokaisee Alisa Schulman-Janiger.