Verhoissa yllättävä paloriski – huolehdi kodin paloturvallisuudesta

On helpompaa estää tulipalo kuin sammuttaa se. Siksi olisikin hyvä pitää huolta siitä, että kodin paloturvallisuus on kunnossa. Kotien tulipalot alkavat usein verhoista ja siksi esimerkiksi akryyliverhot kannattaa jättää kauppaan.

Jokaisesta kodista tulee löytyä palovaroitin. Se tulee asettaa kattoon kohtaan, johon savu pääsee esteettä leviämään. Huomioithan, että isossa kodissa tulisi olla useampia palovaroittimia. Perusperiaate on, että jokaisessa kerroksessa tulisi olla yksi palovaroitin 60 neliömetriä kohden.

Hyvä tapa lisätä paloturvallisuutta on käyttää paloturvallisia materiaaleja. Paloturvallisia tekstiilejä ei valitettavasti olekaan ja useimmat vaatteet syttyvät herkästi. Mikäli vaatteesi syttyvät tuleen, heittäydy maahan ja kieriskele.

Kotien tulipalot alkavat usein verhojen syttymisellä. Verhoihin ja pehmustettuihin huonekaluihin on saatavilla paloturvalliseksi käsiteltyä puuvillaa, joka on kallista, mutta saattaa olla hyvä valinta etenkin, jos poltat kynttilöitä ikkunalaudalla. Jätä ainakin akryyliverhot kauppaan, sillä ne sulavat palaessaan ja räiskivät tulta ympärilleen.

Vaikka tulipalo tuntuu epätodennäköiseltä, kannattaa sitä varten harjoitella, jotta oikeassa tilanteessa toiminta lähtisi lihasmuistista. Lapsen kanssa voi harjoitella pelastusreittiä seikkailuleikin kautta. Myös tulen käsittelyä kannattaa opetella lapsen kanssa, mutta pidäthän silti tulitikut ja sytyttimet lapsiturvallisessa paikassa.

Näin vältät tulipalon

- Sähkölaitteiden tulee olla kunnossa tai ne aiheuttavat paloriskin. Vaihdata myös aina huonokuntoiset sähköjohdot ehjiin.

- Hanki laitteita, jotka sammuvat itsestään, jos niitä ei käytetä. Päälle jäänyt sähkölevy voi aiheuttaa palovaaran.

- Älä tupakoi sisätiloissa. Joka kolmas kuolemaan johtanut tulipalo alkaa tupakasta. Vaarallisinta on, jos tupakoija torkahtaa.

- Sijoita kynttilät tarpeeksi kauas mahdollisista syttyjistä. Varmista myös, että kynttilät seisovat tukevasti.

- Huolehdi piipun nuohouksesta ja pyydä palotarkastaja paikalle, mikäli olet huolissasi kotisi paloturvallisuudesta.

- Vaadi tietoa tuotteiden paloturvallisuudesta. Huonekaluliikkeissä ei saa myydä pehmustettuja istuimia tai vuodepatjoja, jotka syttyvät kytevästä savukkeesta.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat