Venom: Metal Black

Venomin veikeät veikot pyrkivät uusimmallaan palaamaan alkuaikojensa meteliin ja örinään, siihen soundiin, jonka vuoksi bändiä diggaillaan ja jolla se on ansainnut paikkansa yhtenä hevirokin historian merkittävimmistä bändeistä.

Albumeillaan Welcome To Hell, Black Metal ja At War With Satan Venom loi 80-luvun alussa trash- ja blackmetallin genret. Näin ollen ei ole liioitetua sanoa että vaikutuksiltaan Venom on tärkeämpi bändi kuin esim. huomattavasti suositummat ja arvostetummat brittihevin uuden aallon kollegat Iron Maiden ja Def Leppard.

Nyt yritetään uusia alkuperäistä mustan metallin magiaa, mutta siinä onnistutaan vain osittain. Bassosta ja laulusta vastaava Cronos on Venomin ainoa alkuperäinen jäsen. Tosin enemmän kuin laulamisesta, kyse on ärjymisestä ja mikkiin sylkemisestä. Hänen kanssaan möykkäävät nykyään rumpali Antton ja kitaristi Mykvs.

Päällimmäisenä erona kulta-aikojen Venomiin kuuluu se, että toisin kuin alkuperäiskokoonpano, nykyinen bändi osaa soittaa. Alkuperäisen rumpali Abaddonin kompit heiluivat, kieppuivat ja vyöryivät pysymättä tarkasti rytmissä. Myös Mykvs soittaa tarkemmin ja paremmin kuin kitaristi Mantas aikoinaan ja tuotantokin on aivan eri luokkaa kuin Venomin alkuaikojen levyissä jotka olivat sen ihmeemmin tuottamatta julkaistuja demoja.

Eihän bändiä voi soittotaidoista moittia, mutta tämän mökän kohdalla tosiasia on että paremmin soitettuna ja tuotettuna ei alkuperäistä taikaa tavoiteta. Black Metal -albumi säilyttää asemansa klassikkona, eikä Metal Blackille kannata ihmeemmin korvaansa lotkauttaa ennen kuin Black Metal on hyllyssä ja hyvässä kuuntelussa. Metal Blackista puuttuu alkuperäiskokoonpanon hillittömyys ja huumori. Tunnin mitassaan levy on myös liian pitkä ja samaa biisiä eri sanoilla veivataan turhan moneen otteeseen.

Kun jättää vertailun menneisiin aikoihin, Metal Black on paikoittain ihan kelpo täräys. Parhaat biisit vyöryvät päälle manalan pirunmustan hirviöpöllön oksennuspallona. Noita hyviä möykkiä ei vain ole kuin hieman alle puolet levyn kestosta.

Heikkouksistaan huolimatta levy herättää kinnostuksen kesällä pohjoismaihinkin ulottuvia keikkoja kohtaan. Metal Blackin perusteella Tuskassa ja Sweden Rockissa saatetaan kuulla kunnon humahdus hornasta.

teksti: Sami Ruokangas