Venäjän hiihtopomo Jelena Välbe tulitti kilpailijamaita rajulla tavalla – sanoissa vilahti doping: "Olimme paras terveistä joukkueista"

Norja suorastaan dominoi maastohiihtokilpailuja Seefeldin MM-kisoissa voittamalla 10 kultaa kaikista 12 kisasta. Venäjän hiihtoliiton puheenjohtaja Jelena Välbe kehui Norjan saalista, mutta asetti kommenteillaan maan kyseenalaiseen valoon.

Venäjän saaliina MM-maastohiihdossa oli viisi hopeaa ja kolme pronssia.

– Surua on enemmän kuin iloa. Meillä on mitaleita ja naiset ottivat kaksi mitalia, kuten olympialaisissa. Kovin kirkasta kehitystä ei kuitenkaan ole. Sitä kautta herää joitain kysymyksiä, Välbe sanoi uutistoimisto Ria Novostille.

Välbe yhtäältä kutsui Norjan esitystä "mahtavaksi", mutta ampui samassa haastattelussa kovilla. Välben mukaan "tietyiltä mailta" nähdään liioiteltua lääkinnällisen erivapauden käyttöä, ja hän viittasi selkeästi myös Norjaan. Urheilija voi saada erivapauden muutoin kiellettyyn aineeseen tai menetelmään, jos hänen sairauden hoitonsa katsotaan vaativan sitä.

– Olimme toisaalta paras terveistä joukkueista, ja se on hienoa. Minusta on häpeällistä, että lähes kaikilla urheilijoilla on lääkinnällinen erivapaus todella koviin aineisiin. En ujostele, olen jo sanonut tämän: kyse on laillistetusta dopingista. Meidän joukkueessamme kellään urheilijalla ei ole lääkinnällistä erivapautta, ei aineiden käyttöä lainkaan! Välbe tykitti.

Välben kommentit ovat kyseenalaisia siinäkin valossa, että Venäjä on möyrinyt viime vuosina dopingskandaalin pyörteissä. Sen katsottiin syyllistyneen valtiojohtoiseen järjestelmälliseen dopingin käyttöön muun muassa Sotshin vuoden 2014 talviolympialaisten yhteydessä.

Seefeldin MM-kisojen mitalitaulukossa pelkän maastohiihdon osalta toiseksi Norjan jälkeen tuli Ruotsi, joka saavutti kaksi kultaa, kaksi hopeaa ja yhden pronssin. Venäjä oli maastohiihdossa kolmanneksi paras maa.

Lue myös:

    Uusimmat