Ukrainan eilisessä iskussa on Venäjän mukaan kuollut oli 12 ja loukkaantunut kymmeniä ihmisiä.
Venäjän mukaan Ukrainan eilen tekemässä iskussa kuolleiden määrä on kasvanut 12:een. Lisäksi yli 30:n kerrotaan haavoittuneen. Yhdeksän ihmisen kerrotaan olevan yhä kateissa.

Asiasta kertovat Kremlin tukemat paikallisviranomaiset Ukrainan miehitetyllä alueella. Venäjä sanoo iskun kohdistuneen yliopiston asuntolaan Luhanskin alueella Itä-Ukrainassa.
Presidentti Vladimir Putin syytti tuoreeltaan Ukrainaa iskun kohdistamisesta tarkoituksella siviiliväestöön ja kutsui iskua terroriteoksi.
Ukraina on kiistänyt kohdistaneensa iskun siviileihin ja on syyttänyt Venäjää vääristelystä. Ukraina sanoo kohdistaneensa iskun alueella toimineeseen Venäjän drooniyksikköön.
