Veikkausliigassa haaveiltiin komeista yleisölukemista erityisjärjestelyllä – viranomaisten tuore määräys tyrmäysisku suunnitelmille

Urheilun yleisörajoitukset koettelevat faneja 2:11
Yleisörajoitukset koettelevat urheilufaneja.

Urheilutapahtumien järjestäjät ovat odotelleet kuumeisesti Aluehallintoviraston (AVI) ohjeistusta siitä, miten yleisötilaisuuksien järjestäminen erityisjärjestelyin toteutetaan kesäkuun alusta lähtien.

Tiistaina AVI tiedotti linjauksestaan. Tiedotteessa toistui tieto, jonka Suomen hallitus antoi jo aiemmin toukokuussa. Kesäkuun alusta lähtien sallitaan 50 henkilön tilaisuudet ja yleiset kokoukset. Jos järjestelyissä noudatetaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sekä opetus- ja kulttuuriministeriön ohjeita, voi yleisötilaisuuteen osallistua 50–500 henkilöä. 14. toukokuuta julkaistuissa ohjeissa neuvotaan tapahtumajärjestäjiä muun muassa turvaetäisyyksiin, hygieniaan ja siivoukseen liittyvissä asioissa.

Tapahtumien enimmäisihmismäärä sisältää yleisön lisäksi kaikki muut tilaisuuteen osallistujat. Näin esimerkiksi jalkapallo-ottelussa myös joukkueet ja toimitsijat lasketaan mukaan kokonaismäärään.

Osa jalkapallon Veikkausliiga-seuroista ryhtyi hallituksen linjauksesta kuultuaan suunnittelemaan tapoja, joilla suurelle stadionille voisi otteluihin ottaa enemmänkin yleisöä niin, että turvallisuusseikoista yhä pidettäisiin kiinni.

Esimerkiksi Ilveksen toimitusjohtaja Tomi Erola kertoi Iltalehdessä seuran suunnitelmasta, jolla Ratinan stadionin 17 000 katsomopaikasta noin kolmannes voitaisiin ottaa turvallisesti käyttöön. Vaihtoehtoisesti Erola toivoi, että edes jokaiseen katsomoon voisi ottaa 500 henkeä, mikä tarkoittaisi Ratinassa 2000 katsojaa.

Näille suunnitelmille AVIn linjaus on tyrmäysisku.

Tiedotteessa sanotaan yksiselitteisesti, että yli 500 hengen tilaisuudet ovat kiellettyjä, eikä niihin myönnetä poikkeuksia. Johtaja Marko Peltonen AVIsta vahvistaa viestin.

– Kyllä siitä lähdetään, että se on tapahtumakohtainen. Siitä ei ole mahdollisuutta poikkeuksia myöntää. Valtioneuvosto on sen linjannut, että heinäkuun loppuun saakka voi olla maksimissaan 500 henkeä paikalla.

Peltosen mukaan AVI ei valvo määräyksen noudattamista, eikä sitä ole sanktioitu. Hän muistuttaa, että poliisi valvoo yleistä järjestystä ja kokoontumislakia ja päättää, täyttyykö mahdollinen määräysten rikkominen jonkin rikoslain pykälän.

– Ei ole olennainen kysymys, onko tämä sanktioitu, kun muistetaan, mikä määräysten tarkoitus on. Jokaisella on oma vastuunsa, että noudatetaan etäisyyksiä ja hygieniaa. Sama koskee tapahtumajärjestäjiä. Ensisijainen vastuu on aina tapahtuman järjestäjällä. Täytyy pitää mielessä, mikä tarkoitus määräyksillä ja ohjeilla on.

AVIn tiistaina antamat määräykset ovat voimassa kesäkuun ajan.

Lue myös:

    Uusimmat