Aikalaiset muistavat Linnanmäen vetonaulan menneiltä vuosikymmeniltä: kauniit vedenneidot, jotka tippuivat tasanteelta veteen kävijöiden riemuksi. Johanna Seiterä toimi alusta lähtien vedenneitohallin ylläpitäjänä.
Nuori Johanna Seiterä ei arvannut, miten kohtalokkaaksi hänen työnhakureissunsa Linnanmäen huvipuistoon 1950-luvulla muodostuisi.
Mies nimeltä Lauri Seiterä iski silmänsä nuoreen kauniiseen naiseen. Lauri pyöritti tuolloin Linnanmäellä pelihalleja. Hän oli hetkeä aiemmin keksinyt idean kauniista vedenneidoista. Neitoset makasivat tasanteen päällä, ja kun asiakkaan heittämä pallo osui maaliin, tasanne putosi ja neidot lensivät veteen.
− Minullekin tarjottiin vedenneidon pestiä. Kauhistuin ja totesin, ettei missään nimessä! Lauri oli nähnyt minut huvipuistossa ja ilmoitti, että keksikää tuolle tytölle ihan mitä tahansa hommaa, Johanna Seiterä muistelee edesmennyttä miestään.
Suosiota ja pahennusta
Vedenneidoksi nuoresta Johannasta ei ollut, mutta sen sijaan hän otti vastaperustetun vedenneitohallin pyörittämisen vastuulleen.
Julkisella paikalla vähäpukeisina esiintyneet naiset olivat 1950-luvulla ilmestys.
− Kyllä he herättivät pahennusta, mutta samalla he olivat todella suosittuja, Johanna muistelee.
Vedenneitohallissa kävi niin innokkaita isiä kuin ministereitäkin. Kävipä itse Urho Kekkonenkin heittämässä palloa.
− Mieleeni on jäänyt myös pieni tyttö, joka taapersi isänsä mukana ja pyysi tätä hidastamaan tahtia. Isällä oli vähän kiire vedenneitojen luo. Joskus nuoret miehet jäivät huvipuiston porttien taakse odottamaan vedenneitojen töiden päättymistä, Johanna muistelee nauraen.
