Varoitus makuuhuoneeseen! Hakkeri voi kaapata seksilelusi

Nettiin yhteydessä olevat seksilelut antavat kolmansille osapuolille mahdollisuuden päästä käsiksi erittäin henkilökohtaisiin tietoihisi. 

Internet on nykyisin kaikkialla, myös uusimmissa seksileluissa. Kannattaa kuitenkin muistaa, että nämä älylaitteiksikin kutsutut välineet ovat yhtä haavoittuvaisia kutsumattomille vieraille kuin vaikkapa puhelimesi.

Kaksi uusiseelantilaista nuorta on nyt ottanut selvää seksileluihin liittyvistä haavoittuvaisuuksista. He esittelivät löydöksiään DEF CON hakkerikonferensissa viime viikolla.

Tiedot valmistajalle reaaliajassa

Kaksikko kertoi aloittaneensa tutkimuksen tekemisen pohtimalla mahdollisia heikkouksia ja tietoturva-aukkoja, joita hakkerit voisivat mahdollisesti hyödyntää.

– Asiaa lähemmin tarkasteltuna kävi ilmi, että käyttäjien tulisi olla huolissaan siitä, mihin tarkoitukseen valmistaja käyttää dildon kautta kerättyä dataa, esityksessä kerrotaan.

Tutkijat tutkivat tarkkaan yhtä myydyintä nettiin yhteydessä olevaa seksilelua. Tutkimuksessa paljastui yllättäen, että laite kerää jatkuvasti tietoa niin ympäristön lämpötilasta kuin värinän voimakkuudestakin. Tiedot välitettiin valmistajalle minuutin välein.

Valmistaja kokoaa siis reaaliaikaista tietoa siitä, miten asiakkaat käyttävät laitteitaan. Tämä paljastus on riski etenkin seksilelujen käyttäjille, sillä valmistajat eivät avoimesti kerro, mihin he kokoamaansa tietoa käyttävät. Seksilelujen kautta hakkerointi on mahdollisesti myös uusi seksuaalisen väkivallan myötä.

Näiden ongelmien vuoksi asiaa esitelleet tutkijat toivovatkin, että heidän paljastustensa myötä laitteiden yksityisyyttä ja turvallisuutta saataisiin parannettua. He toivovat, että valmistajat olisivat yhä avoimempia sen suhteen, mihin kaikkeen he keräämiään tietoja käyttävät.

Lue myös:

    Uusimmat