Varoittava esimerkki: Vesiliukumäki voi olla todella vaarallinen

Viikonloppuna sattunut tapaus todistaa, että liukumäellä laskeminen ei sovi aivan kaikille.

Dallasilaismiehen kotipihalla saatiin viime viikonloppuna todistaa erikoista tapahtumaa, jossa vesiliukumäen laskeminen vei miehen sairaalahoitoon.

Facebookiin lisätyllä videolla nähdään, kuinka kourua kovaa vauhtia alas laskeva mies lentää jyrkässä mutkassa laidan yli. Usean metrin ilmalennon jälkeen hän iskeytyy suoraan vesiliukumäen takana olleelle kiviselle kalliolle. 

Hurja lasku tallentui kotivideolle

Pelastushenkilökunnalla oli vaikeuksia miehen auttamisessa, sillä hän oli pudonnut eritysen vaikeaan paikkaan vesiliukumäen taakse. Lopulta lukuisia vammoja saanut mies saatiin kuitenkin vietyä sairaalahoitoon.

Sairaalassa selvisi, että kalliolle iskeytyminen oli murtanut miehen kylkiluita sekä toisen käden. Murtumien lisäksi miehellä oli vakavia ruhjeita, naarmuja ja mustelmia ympäri kehoa, erityisesti selässä. Hänellä oli kuitenkin hieman onnea matkassa, sillä vammat eivät vaatineet leikkausta. Edessä taitaa kuitenkin olla melko pitkä sairausloma. 

– Pahuksen vanha laskemaan vesiliukumäkeä, mies kirjoitti Facebook-päivityksessään.

Tätä kovaonnista videota on ehditty katsoa kahdessa päivässä jo yli 820 000 kertaa. Ehkä video toimii varoituksen sanana kaikille hurjapäisille laskijoille.

Jos video ei näy, voit katsoa sen täältä.

Lähde: Fox4News 

Lue myös:

    Uusimmat