Varkaudessa väkivaltainen ryöstö, epäillyt etsintäkuulutettu

Varkaudessa tapahtui törkeä ryöstö torstaina hieman ennen iltaseitsemää.

Poliisin mukaan mies ja nainen tunkeutuivat yksityisasuntoon Lehtoniementie 9:ssä, pahoinpitelivät asunnossa olleen henkilön eri tavoin ja veivät asunnosta ainakin television ja puhelimen. Uhri päätyi vammojensa takia sairaalahoitoon.

Poliisi on selvittänyt epäiltyjen henkilöllisyydet ja etsintäkuuluttanut heidät törkeästä ryöstöstä epäiltynä. Poliisi kaipaa havaintoja Lehtoniementie 9:n A-rapussa kulkeneista tai TV:tä kantaneista henkilöistä sekä heidän autostaan. Tiedot voi ilmoittaa vihjepuhelimeen 0295415232 tai sähköpostilla vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi.

Varkaudessa on viime päivinä tapahtunut muitakin rikoksia, joista poliisi tiedotti perjantaina. Ylä-Kankun hautausmaalla oli kaadettu ainakin kuusi hautakiveä. 27.–28. syyskuuta välisenä aikana. Tapahtumapaikalta löytyneiden jalkineenjälkien mukaan kiviä kaataneet ovat olleet lapsia.

Varkaudessa oli myös murtaudutti Harjurannatie 1050:ssa sijaitsevaan omakotitaloon, sunnuntain ja torstain välisenä aikana. Anastetusta omaisuudesta ei ole tietoa.

Alueella ja lähistöllä liikkuneista epäilyttävistä kulkijoista voi ilmoittaa vihjepuhelimeen 0295415232 tai sähköpostilla vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi.
 

Lue myös:

    Uusimmat