Varkaat pukeutuivat sairaanhoitajiksi ja veivät paketteja kuisteilta Yhdysvalloissa – poliisi julkaisi kuvat epäillyistä itse teossa
Yhdysvaltain Kennewickissä kaksi sairaanhoitajiksi pukeutunutta varasta kävi viemässä kuisteille jätettyjä paketteja, kertoo paikallinen poliisi.
Washingtonin osavaltiossa sijaitsevan Kennewickin poliisilaitos julkaisi Facebookissa kotien valvontakameroihin tallentuneita kuvia sinisiin sairaanhoitajan vaatteisiin pukeutuneista naisista, jotka olivat käyneet asuntojen kuisteilla ja napanneet mukaansa oven ulkopuolelle jätettyjä lähetyksiä. Toisella naisista oli kädessään kirurgin hanskat. He käyttivät samaa autoa, joka sekin näkyi kuvissa.
Vaikka epäillyt näyttivät sairaanhoitajilta, poliisi ei usko, että he tosiasiassa olivat sitä, miltä näyttivät.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.
Koronaviruspandemian takia jotkut amerikkalaiset ovat varotoimenpiteenä jättäneet kotiinkuljetuksena tilattuja paketteja talon ulkopuolelle pidemmäksi aikaa kuin yleensä. Yhdysvaltain tautikeskuksen, CDC:n, mukaan on epätodennäköistä, että koronavirus voisi levitä postin tai pakettien myötä. CDC:n mukaan voi kuitenkin olla mahdollista, että infektio leviää koskettamalla ensin pintaa, jolla virus on ja sen jälkeen omia kasvoja. CDC suosittaa, että paketin tai postin noutamisen jälkeen amerikkalaiset pesisivät käsiään vedellä ja saippualla ainakin 20 sekuntia tai käyttäisivät käsidesiä, jossa on vähintään 60 prosenttia alkoholia.
Lähteet: Foxnews.com, Edition.cnn.com
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää