Vapaavuori: Ukraina ei vaikuta ydinvoimahankkeisiin

Elinkeinoministeri Jan Vapaavuori sanoo, että Ukrainan kriisi ei vaikuta tuoreen ydinvoimalahankkeen etenemiseen tai venäläisen Rosatomin osallistumiseen siihen.

Huomenta Suomessa haastateltu Jan Vapaavuori muistutaa, että Suomen talous tulee aina olemaan riippuvainan Venäjän kaupan sujumisesta.

– Fortum, josta Suomen valtio omistaa puolet, investoi Venäjälle paljon enemmän kuin Rosatom Suomeen. Suomen ja Venäjän välinen suhde on tiukka. Suomen talous on ja tulee aina olemaan riippuvainen siitä, millaista kauppa Venäjän kanssa on. Pitkässä juoksussa tämä tilanne tulee jatkumaan, ja siitä on hyötyä molemmille.

Ukrainan kriisin aikana on puhuttu paljon erilaisista Venäjän vastaisista pakotteista. Vapaavuoren mukaan mahdolliset pakotteet eivät muuttaisi millään lailla Fennovoiman ydinvoimalahanketta.

– Vaikea nähdä, että Ukrainan kriisillä olisi mitään vaikutusta. Kansainvälisessä politiikassa tapahtuu joskus ikäviä ja vakavia asioita. Itänaapurimme on ollut otsikoissa muidenkin alueidensa osalta vuosien saatossa. Uskon, että järki voittaa. Venäjä itse häviää Ukrainan takia taloudellisesti kaikkein eniten, Vapaavuori sanoo..

– Toki, jos tilanne eskaloituu riittävän pahaksi, sillä voi olla vaikutusta lyhytaikaisesti. Järki voittaa kuitenkin pitkässä juoksussa.

Suomalaiset ydinvoimahankkeet etenevät hyvin hitaasti. Fennovoiman projektiin on jo pitkään kaivattu lisää kotimaista omistusta. Vapaavuoren mukaan suomalaisen elinkeinoelämän olisi nyt viimeistään vastattava huutoon.

Elinkeinoministerin mukaan isot hankkeet luonnollisesti arveluttavat.

– Tällaiset erittäin isot investoinnit ryhtyvät tuottamaan suurin piirtein 10 vuoden päästä. Kyseessä on valtava määrä rahaa, jonka tuottavuus on kyseenalainen. Kyllä isojen hankkeiden viivästyminen tietysti pelottaa

”En johda sotea”

Vapaavuori kiistää tiedot, joiden mukaan hän saisi johdettavakseen hallituksen sote-uudistuksen.

Suomen Kuvalehden mukaan Vapaavuori olisi nostettu hallituksen sosiaali- ja terveysuudistuksen ratkaisijaksi peruspalveluministeri Susanna Huovisen tilalle.

Vapaavuoren mielestä asiassa ei ole epäselvyyttä.

Ihan täysin itsestään selvää on, että asia kuuluu peruspalveluministeri Huoviselle. Kyllä mulla on ihan riittävästi tekemistä Fennovoimassa ja Talvivaarassa ja telakoissa, ja monissa muissa elinkeinoministerin vastuulle kuuluvissa asioissa.

Sen sijaan kokoomuksessa sote-uudistusta pohditaan laajemmalla työryhmällä.

Kokoomuksen sisällä kokoomuksen puoluehallitus on jo viime vuoden puolella asettanut pienen työryhmän jossa kokoomuksen piirissä piohdiskellaan näitä kunta- ja soteasioita vähän pitemmälle tulevaisuuteen ja tätä työryhmää olen vetänyt. Että siinä mielessä kokoomuksen sisäisessä valmistelussa minulle joku tietty rooli varmaan on.

 

Lue myös:

    Uusimmat