Vapaaehtoinen ystäväpiiriläinen: Rohkeasti mukaan toimintaan!

Ystäväpiirin ryhmäohjaajana toimiva Kati Liira kannustaa yksinäisyydestä kärsiviä ylittämään kynnyksen ja lähtemään rohkeasti liikkeelle.

Kati Liira tervehtii Eeva-Liisaa lämpimästi. Kaksikko tutustui Ystäväpiiri-hankkeessa, jossa Kati toimii vapaaehtoisena ryhmäohjaajana.

Kati oli jo pitkään halunnut mukaan Suomen Punaisen Ristin ystävätoimintaan. Tilaisuus auttamiseen tuli kolme vuotta sitten, kun hän jäi eläkkeelle.

− Usein ajatellaan, että me eläkeläiset olemme vain joka paikassa tiellä. Haluan osaltani rummuttaa sitä, että me olemmekin hyödyksi. Moni on itseni tavoin voimissaan eläkkeelle jäämisen myötä ja pystyy auttamaan muita, Kati sanoo.

Punaisen Ristin toiminta oli Katille jo entuudestaan tuttua. Vanhusten auttamiseen hänellä oli erityinen motiivi.

− Kaipasin itse pienenä omaa mummoa. Päätin, että lähden vielä mukaan tällaiseen ystävätoimintaan. Me elämme kaupungeissa lokeroissa; kyläyhteisö puuttuu, Kati pahoittelee.

Tarinoita ja hyvää mieltä

Kati on huomannut oman työpanoksensa myötä sekä ystävätoiminnan konkreettiset hyödyt että haasteet.

− Kynnys lähteä mukaan on kaikilla liian korkea. Kun kerran lähtee, alkaa myös aktivoituminen. Jokaista pelottaa etukäteen, että millaisia kanssaihmiset ovat, Kati lohduttaa.

Erityisesti miehiä on haastavaa houkutella mukaan tapaamisiin. Miespiiriä perustettaessa paikalle saapui vain muutama henkilö.

Auttaja saa aina ison siivun panoksestaan myös itselleen. Katilla päällimmäiseksi nousee yksinkertainen asia: hyvä mieli siitä, että pystyy näin pienillä annoksilla antamaan toisille.

− Ihmiset ovat niin avomielisiä. Olen kuullut erilaisia kohtaloita, joista oppii itsekin uutta. Omat murheet alkavat tuntua pieniltä.

Auttajan on tärkeä muistaa ajatella välillä myös itseään. Siksi Ystäväpiirin vetäjät saavat tehtäväänsä varten koulutuksen.

− Olen ollut ikäni aktiivinen. Minulla on ollut harrastuksia jopa liikaa. Tätä vapaaehtoistyötäkin pitää rajoittaa tiettyyn pisteeseen, Kati tietää.

Kuva: Colourbox.com

Studio55.fi/Jenni Kokkonen

Lue myös:

    Uusimmat