Vantaalaisnainen alitti siltaa, kun autosta kuului kops ja näkyvyys pimeni – poliisi tutkii erikoista ilkivaltaa

Vantaalaisnaisen lauantainen kauppareissu sai odottamattoman käänteen, kun hän alitti alikulkusiltaa Vantaalla.

Ensin kuului kopsahtava ääni.

– Lähdin ajelemaan vaan kauppaan, siinä oli alikulkusilta, kun yhtäkkiä kuului kops ja en nähnytkään enää mitään, nainen kuvailee tapahtumaa MTV Uutisille.

Sitten takana oleva auto tyyttäsi pitkään, mikä viittaa siihen, että Sannin perässä ajanut auto oli nähnyt edessään olevan tapahtumaketjun.

Sanni ajoi parkkipaikalle, missä selvisi, että autoon oli heitetty kananmunia.

– Ensin ajattelin, että joku oksensi sillalta auton päälle. Auton konepellillä ja tuulilasissa oli kuitenkin ihan selviä kananmunankuoria. Vein auton heti siitä pesulaan, mutta eihän kananmuna tavallisessa pesussa lähde, Sanni kuvailee.

Epäillyt tekijät ilmaantuivat sattumalta

Samana lauantai-iltana noin tunnin päästä tapahtuneesta nainen lähti miehensä kanssa lähellä alikulkusiltaa olevaan kauppaan tekemään salapoliisintyötä. Kaksikko aikoi kysyä kaupan myyjiltä, olisivatko he havainneet jonkun ostavan kananmunia.

Kaupan myyjät eivät osanneet sanoa siihen mitään, sillä työvuorot olivat juuri vaihtuneet.

Sitten tapahtui yllättävä käänne.

– Kassalle tuli noin neljän tai viiden nuoren porukka, joka kyseli kovaan ääneen kananmunia. Asiayhteys oli aika selvä. Se oli uskomaton säkä. Soitimme siitä sitten poliisille, joka jututti nuorten porukan ja otti henkilötiedot ylös, nainen kertoo.

Naisen mukaan poliisit kuittailivat nuorille heidän erikoisesta ruokavaliostaan. Nuoret kielsivät naisen mukaan tehneensä ilkivaltaa.

Itä-Uudenmaan poliisi tiedotti kananmunien heittelystä aiemmin tänään. Tiedotteessa kerrotaan, että kyseisen tapauksen tutkinta jatkuu rikostutkintana.

Onneksi nopeus oli melko alhainen ja edessä ei ollut autoja

MTV Uutisten haastattelema nainen alleviivaa, että kananmunien heittäminen ei ole leikin asia, sillä tilanteessa olisi voinut käydä huonostikin.

– Se tässä on takana, että tuo on tosi vaarallista. Onneksi edessäni ei ollut liikennevaloja tai muita autoja. Nopeusrajoitus oli 50 kilometriä tunnissa.

– Kyllä sitä vähän säikähti, kun ei yhtään tiennyt, mistä on kyse.

Naisen mukaan hänen autoonsa tuli tapahtumasta myös naarmu, jota siinä ei aiemmin ollut.

– Kananmuna ei kokonaan lähtenyt ja pesulalaskukin odottaa.

Nainen kertoo, että erään someryhmän kautta tuli lisäksi ilmi, että Vantaalla oli ollut kananmunilla tehtyä ilkivaltaa ennenkin. Muun muassa talojen seiniin ja ikkunoihin sekä postiluukuista talojen sisälle oli aiemmin heitetty kananmunia

Juttua korjattu 13.10. kello 18.34: Oikaistu haastateltavan kertomia kananmunan osumakohtia. Aiemmin jutussa kerrottiin että munat olisivat kopsahdelleet katolle. Haastateltavan mukaan ne tulivat kuitenkin tuulilasiin ja konepellille.

Video: uhkailua ja ilkivaltaa – Vuosaaren nuorisoporukat ovat herättäneet huolta:

Nuorten häiriköinti ja uhkaava käytös on herättänyt huolta Helsingissä – poliisi ampuu alas huhut nuorisojengi-ilmiöstä 15:38

Lue myös:

    Uusimmat