Vantaalaiskoulun opettaja kehui alaikäisen oppilaan rintoja ja kireitä housuja kesken oppitunnin – oikeus: Ei ole sopimaton opettajan tehtävään
Kuusikymppinen opettajamies tuomittiin virkavelvollisuuden rikkomisesta ehdolliseen vankeuteen. Vantaalaisessa koulussa työskentelevä mies käyttäytyi alaikäisiä naisoppilaita kohtaan seksuaalisesti häiritsevällä tavalla. Mies sai pitää virkansa.
Tapahtumat ajoittuvat vuosille 2020 ja 2021. Syyslukukaudella 2020 mies heitteli oppitunnilla sähköjohdon pätkiä erästä 16-vuotiasta naisoppilasta päin tarkoituksenaan osua oppilaan paidan kauluksen sisäpuolelle ja rintoihin.
Mies myös pyysi oppilasta laskemaan toppiaan, jotta heitot osuisivat paremmin. Osa heitoista osuikin oppilaan rintoihin.
Toisella kertaa mies kommentoi erään oppilaan ulkonäköä toisille oppilaille. Hän kertoi, että oli käynyt nuoren naisen asiakkaana oppilaskampaamossa, koska tällä oli niin hyvät rinnat.
Mies kertoi myös, ettei voinut pitää silmiään auki, koska olisi muuten tuijottanut kyseisen oppilaan rintoja. Mies puhui oppilaasta nimellä.
Marraskuussa 2021 mies oli puolestaan oppitunnin aikana kommentoinut 17-vuotiaan naisoppilaan asua sanomalla, että "kokonaisuus näyttää hyvälle kireiden housujen kanssa, kun teet töitä ja korkkarit sopisivat asuun".
Samassa yhteydessä mies elehti notkistamalla selkäänsä ja nostamalla takapuoltaan.
Naisoppilas kertoi oikeudessa, että hänellä oli oppitunnilla yllään iso takapuolen peittävä huppari. Paita oli kuitenkin noussut, kun hän oli joutunut työskentelemään kädet kohotettuina.
Hän kertoi, että opettajan kommentit aiheuttivat paniikkia.
Kiisti rikoksen
Mies itse kiisti syyllistyneensä tilanteissa rikokseen. Hän puolustautui muun muassa sillä, että oli kommentoinut oppilaan kireitä housuja vain opastaakseen tätä asianmukaiseen pukeutumiseen. Hän myös kiisti puhuneensa kenenkään rinnoista tai yrittäneensä heitellä oppilasta sähköjohdoilla rintoihin.
Tilanteilla oli kuitenkin useita todistajia. Oikeuden mukaan miehen käytös oli objektiivisesti arvioiden seksististä.
Teot vaikuttivat naispuolisiin oppilaisiin haitallisesti ja vahingollisesti. Tuomion mukaan miehen käytös aiheutti sen, että useampikin oppilaista koki olonsa koulussa turvattomaksi.
Käräjäoikeus tuomitsi miehen virkavelvollisuuden rikkomisesta 30 päivän ehdolliseen vankeuteen ja määräsi miehen viraltapantavaksi.
Mies valitti tuomiostaan hovioikeuteen ja vetosi muun muassa 30 vuotta kestäneeseen moitteettomaan uraansa. Helsingin hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota muuten, mutta kumosi käräjäoikeuden määräämän viraltapanon.
Hovioikeuden mukaan miehen "menettelystä sitä kokonaisuutena arvioitaessa ei ole perusteltua tehdä sellaista johdopäätöstä, että hän olisi ilmeisen sopimaton ammattiopiston opettajan tehtävään".
Uusimmat
-
07:49
Leijonien maaleista lähes puolet on syntynyt identtisellä kaavalla – Olli Jokinen kertoo, mistä on kyse
-
07:40
Matala testosteronitaso vaaraksi miehelle – tutkimus havaitsi kohonneen kuolemanriskin
-
07:27
Baltimoren siltaturmasta uutta tietoa – jättialus kärsi useista sähkökatkoista
-
07:25
Venäjä: Ukraina tehnyt "massiivisen" ATACMS-iskun Krimille
-
07:01
Leijonissa loistaa nyt "erilainen Kapanen" – merkittävä paljastus sensaatiopelaajan NHL-virityksistä
-
06:51
Florida ei saanut sarjaa poikki – vastustaja nappasi Anton Lundellia kurkusta
-
06:31
Nämä ovat yleisimmät mokat inssissä – autokoulunopettaja muistaa yhden oppilaan nerokkaan hoksauksen
-
06:29
Olli Jokiselta kutkuttava tieto NHL-supertähdestä – "Helenius kuulostaisi aika hyvältä"
-
06:22
Kisassa turisteista Suomi häviää kilpailijoilleen – yksi kaukomaa tekee asiat niin hyvin, että professori ottaisi heiltä oppia
-
06:14
Mies pahoinpiteli vaimoaan ja uhkasi turmella kasvot hapolla – toimi lääkärikäynneillä puolisonsa tulkkina
-
06:03
Reuters: Trumpin lentokone osui toiseen lentokoneeseen
-
06:02
Kommentti: Euroviisut – pilalla, pelkkää politiikkaa tilalla?
-
05:55
Oletko huomannut? Leijonien MM-maaleissa toistuu nyt sama kaava – yksi taho on ylistyksen kohteena
-
05:48
Tavallisen suomalaisen tietokoneelle yritetään tunkeutua monta kertaa minuutissa – näin estät tietomurron
-
05:29
USA: Gazan väliaikainen satama ehkä käyttöön lähipäivinä
-
05:27
Onko kirkko valmis homoliitoille? Pappien enemmistö kannattanut jo vuosia, kirkon päättäjät eivät vieläkään – MTV seuraa kirkolliskokousta
-
05:25
Helleraja voi ylittyä tänäänkin
-
05:20
USA tekee yli miljardin asekaupan Israelin kanssa
-
05:13
Nordealla ongelmia: Asiakkaiden tilit vaikuttivat kadonneen
-
02:00
Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan hyvinvointialueilla eniten ongelmia – sairastavuus ja työkyvyttömyys suurinta
-
Lataa lisää