Vantaalaisen Hannan pihalla hengailee ehkäpä Suomen katu-uskottavin jengi: "Kerrankin sellaiset puutarhatontut, joita ei tee mieli rikkoa saman tien"
Puutarhatontutko muka tylsiä? Vantaalainen Hanna tuunasi värikkäistä pihaukkeleistaan astetta katu-uskottavammat.
Kun vantaalainen Hanna Moilanen jakoi Facebookin suosittuun puutarharyhmään kuvan tuunatuista puutarhatontuistaan, ei hän osannut arvata, miten suuren suosion julkaisu saavuttaisi.
– Meidän puutarhaan muutti viikolla tonttuja ja nyt ne perusti bändin, kuulemma Giss, Hanna kirjoitti ennen ja jälkeen -kuviensa oheen.
Hannan pihatontuista kuoriutui akryylimaalin ja spraylakan avulla todellisia rocktähtiä. Nyt vantaalaispihaa koristaa bändi nimeltä ”Giss”.
Hannan julkaisu puutarharyhmässä on tähän mennessä kerännyt jo tuhansia tykkäyksiä ja satoja kommentteja.
– Kerrankin sellaiset puutarhatontut, joita ei tee mieli rikkoa saman tien, ryhmässä muun muassa ihaillaan.
Ryhmäläiset ovat lähes yhtä mieltä siitä, että puutarhatontuille on ”vihdoinkin keksitty järkevää käyttöä”. Moni kommentoi, että voisi ilomielin ottaa Hannan tuunaamat tontut pihaansa komistamaan. Hanna kertoo MTV:lle yllättyneesä saamansa palautteen määrästä.
– Yllätti myös se positiivisten kommenttien määrä – aina kun ei voi kaikkia miellyttää.
Puutarhatonttujen tuunaaminen ei suinkaan ole uusi idea ja myös Kiss-tonttuja on sekä maailmalla että Suomessa nähty aiemminkin. Hanna kertoo saaneensa idean omiin tonttuihinsa netistä.
– Törmäsin joskus netissä kuvaan vastaavista ja ajatus pyöri mielessä pitkään. Päätin, että jos jostain löydän tonttuja vielä, niin maalaan Kissin jäsenet niihin. Malli siis on netistä, mutta tontut muokattu omanlaisiksi, eli esimerkiksi vaatteita ei ole kopioitu.
Seuraavaksi Hanna aikoo laajentaa tonttukokoelmaansa maalaamalla Giss-bändin seuraksi Motörhead-bändistä tutun Lemmy Kilmisterin.
Löytyykö omalta pihaltasi tuunattuja puutarhatonttuja, tai kenties jotain muita hauskoja tai omaperäisiä katseenvangitsijoita? Lähetä kuva toimitukseen: petra.tuominen(at)mtv.fi
Uusimmat
-
16:56
Suru-uutinen: Työntekijä kuollut F1-kisan rakennustöissä
-
16:35
Jorma Uotinen jakoi nostalgisen nuoruuden tanssikuvansa – seuraajat ihmeissään
-
16:06
Isrealin sotilaat surmasivat kaksi palestiinalaista ratsian yhteydessä
-
15:55
Jokereista röyhkeä väite – tämä linjaus sai asiantuntijat korottamaan ääntään: "Sulkenut itsensä tyrmään"
-
15:43
Seuraa suorana noin kello 17: Nasan luotain palaa historialliselta asteroiditehtävältään – pudottaa näytteet Utahin autiomaahan
-
15:35
Laiton polttoainevarasto räjähti Beninissä – kymmeniä kuollut
-
15:34
Työtaistelut hallitusta vastaan alkavat – näin työnseisaukset ja ulosmarssit iskevät Suomeen
-
15:32
Darcey halusi vain parantua rintasyövästä: "En osannut odottaa sitä, mitä tuli sen jälkeen"
-
15:30
Kuvat julki Mika Salon hääjuhlasta Suomessa – avioitui Annica-vaimonsa kanssa aiemmin Las Vegasissa
-
15:01
Marcus Rashford romutti ökyautonsa
-
14:57
Jättisalama hämmästytti Helsingissä – kuinka epätavallinen se todella oli?
-
14:49
Red Bullin nerokas temppu paljasti porsaanreiän – 26 kierrosta keskeyttäneenä ollut Sergio Perez käskettiin takaisin radalle
-
14:20
Mercedeksen sisällä kipinöi: George Russell sai tiukkasanaisen käskyn tiimiradiossa
-
14:19
Pohjois-Kosovossa puhkesi jälleen levottomuuksia
-
14:15
Kevin Costner ja ex-vaimo Christine Baumgartner pääsivät sopuun eroasioista kuukausia kestäneen oikeustaistelun jälkeen
-
14:04
Näin ruutuaika voi vaikuttaa pikkulapsiin – tutkimus löysi yhteyden kehitysviiveisiin
-
13:56
Suomalaisten sotilaiden muistomerkki kadonnut Karjalassa
-
13:27
Mieletön ME-murskaus – etiopialaisjuoksijalta hurja aika Berliinissä
-
13:22
Näin rikottiin jalkapallon pomputtelun maailmanennätys – salaisuutena erityinen strategia
-
13:06
Kirja-arvio: Sota ja rangaistus – Putin, Zelenskyi ja Venäjän hyökkäys Ukrainaan
-
Lataa lisää