Vanhemmat syytteessä: Pitivät 5-vuotiasta nälässä ja teippasivat käsiä yhteen – pojan riipaiseva video oikeudessa: "Äiti haluaa, että kuolen pois"

Vanhemmat syytteessä pienen pojan julmasta kohtelusta veneessä 0:21

Helsingin käräjäoikeudessa on kuultu tänään tallenteelta alakouluikäistä poikaa, jonka vanhemmat ovat syytettynä hänen törkeästä pahoinpitelystä sekä vapaudenriistosta.

Video on tapauksen ensimmäisestä oikeudenkäynnistä maaliskuulta. 

Poika oli epäiltyjen rikosten aikaan 5-6-vuotias, ja perhe asui purjeveneessä muun muassa Helsingin edustalla. Perheen oli ollut tarkoitus lähteä pidemmälle purjehdukselle, mutta veneen keula oli kääntynyt takaisin kohti Suomea ennen Tukholmaa kovan merenkäynnin ja lasten merisairauden vuoksi.

– Olin nukkumassa ja heräsin kun (poliisit) tuli kannelle. Äiti pyysi tulemaan sinne ja minä istuin siellä, ja sitten pistin takin päälle, poika kertoi tapahtumista poliisin samana vuonna nauhoittamalla videolla.

Poika otettiin huostaan, sillä ulkopuolinen oli ilmoittanut viranomaisille pojan huonosta kohtelusta.

– Istuin ja odotin, että pääsen nukkumaan, mutta en päässyt. Mun piti tulla toiseen kotiin autolla, poika kertoi.

Vanhemmat sitoivat kädet ja jalat

Ennen huostaanottoa vanhemmat olivat syyttäjän näkemyksen mukaan antaneet pojalle niukasti ruokaa ja pakottaneet hänet syömään ja nukkumaan lattialla, joskus kädet ja jalat teipillä sidottuina.

Vanhemmat vastasivat syytteeseen, että teippaamisen tarkoituksena oli estää raapiminen, sillä poika kärsi atooppisesta ihosta. Oikeudessa äiti tosin kielsi teipanneensa lastaan. Syyttäjän näkemyksen mukaan vanhemmat olivat joka tapauksessa laiminlyöneet ihon hoidon sillä seurauksella, että poika oli raapinut ihonsa rikki eri puolilta kehoa.

Pojan itsensä mukaan häntä uhkailtiin “käsien laittamisella selän taakse”. Poika myös kertoi, etteivät vanhemmat olleet levittäneet hänen kutiavaan ihoonsa rasvaa.

–  Äiti on sanonut, että kannattaisi lopettaa raapiminen, ennen kuin laitetaan kädet selän taakse, lapsi sanoi poliisin kuvaamalla videolla.

Eivät antaneet ruokaa

Poikaa myös rankaistiin. Syyttäjän näkemyksen mukaan poikaa saatettiin käyttää viileässä suihkussa tai pitää eristyksissä purjeveneen kajuutassa tunteja kerrallaan. Myös lattialla syöminen ja nukkuminen liittyivät kasvatukseen.

Poika itse kertoi olleensa purjeveneellä nälissään, sillä äiti ja isä eivät “jaksaneet” antaa hänelle ruokaa.

Poika kertoi saaneensa vähemmän ruokaa kuin muut perheenjäsenet ja syöneensä muun muassa pelkkää riisiä.

Kertomansa mukaan hän koki, etteivät vanhemmat jaksaneet häntä.

– Se ei halua mua. Se haluaa, että kuolen pois, poika sanoi videolla äidistään.

Vanhempien mukaan poika oli vaikeahoitoinen. He ovat kuitenkin kiistäneet syyllistyneensä rikoksiin.

Syyttäjä vaatii molemmille ehdotonta vankeutta. Molempia syytetään törkeästä pahoinpitelystä, joka liittyy laiminlyönteihin. Syyttäjän näkemyksen mukaan rikos on tehty erityisen julmalla tavalla, ja uhrina on pieni, vanhemmistaan täysin riippuvainen lapsi.

Vanhempia syytetään myös vapaudenriistosta, joka liittyy lapsen kajuutassa eristyksissä pitämiseen.

Lisäksi perheen äitiä syytetään vielä erikseen törkeästä pahoinpitelystä. Syytteen mukaan äiti tökkäsi poikaa saksilla käsivarteen, ilmeisesti teippien poiston yhteydessä. Poika sai tilanteessa vertavuotavan haavan.

Päivitys klo 11.57: Lisätty kohta "Oikeudessa äiti tosin kielsi teipanneensa lastaan." Kappaletta täsmennetty.

Lue myös:

    Uusimmat