Vanhemmat hakkasivat viisivuotiaan AJ:n kuoliaaksi ja piilottivat matalaan hautaan – miksi sosiaaliviranomaiset antoivat lapsen asua väkivaltaisten vanhempien kanssa saastaisessa talossa?

Vanhemmat pidätetty viisi vuotiaan pojan murhasta epäiltynä 1:11
Vanhemmat pidätettiin AJ:n murhasta epäiltynä

Tiedämme, että leikit nyt taivaassa eikä sinun tarvitse enää kärsiä, kirjoitti Yhdysvaltain Illinoisissa sijaitsevan Crystal laken poliisilaitos 5-vuotiaan AJ Freundin kuoleman jälkeen. Tapauksesta kertoo muun muassa USA Today.

Poika katosi huhtikuun 18. päivä ja löydettiin tämän viikon keskiviikkona kuolleena ja haudattuna matalaan hautaan muutama kilometri perheen talosta.

Katoamisen jälkeen poliisit kuulustelivat vanhempia ja keräsivät teknistä tietoa näiden matkapuhelimista. Lopulta vanhempien kertomat tiedot johtivat viranomaiset hautapaikan luokse.

Viranomaisten mukaan vanhemmat olivat pakottaneet lapsen seisomaan pitkiä aikoja jääkylmässä suihkussa ja pahoinpidelleet lastaan. Kuolinsyyksi paljastui väkivallan aiheuttama aivovamma.

– Emme halunneet tämän päättyvän näin, mutta silti se oli tapahtumien valitettava lopputulos, FBI:n edustaja kertoi lehdistölle.

Voivottelujen kitkerä vastaanotto

Poliisin koskettava kirjoitus on huomioitu amerikkalaismediassa kitkerällä vastaanotolla. Sosiaaliviranomaiset ja poliisi olivat käyneet perheen talossa lukemattomia kertoja ennen pojan kuolemaa. Erään kerran jälkeen poliisit olivat kuvailleet saastaisen huonokuntoisen talon olleen täynnä koiran ulostetta ja virtsaa.

AJ Freund oli syntynyt opiaatteja verenkierrossaan vuonna 2013. Tuon jälkeen sosiaaliviranomaiset olivat tarkkailleet perhettä säännöllisesti, mutta pojan oli silti annettu asua vanhempiensa luona. Viranomaisten toimettomuus kostautui lopulta pahimmalla mahdollisella tavalla.

Vanhempia vastaan on nostettu murhasyyte sekä useita muita rikossyytteitä. Sosiaaliviranomaisilla on niin ikään oma likapyykkinsä pestävänä.

Lue myös:

    Uusimmat