Valtuutetut merkkihuollot jyräsivät jälleen TM:n testissä – huomattavia laatueroja!

Merkkiliikkeiden erikoistuminen yhteen merkkiin ja panostus koulutukseen näkyvät huoltopalveluiden laadussa.

Tekniikan Maailman (11/2015) suorittamassa korjaamovertailussa valtuutettujen merkkihuoltojen ja riippumattomien korjaamoiden huoltopalveluita vertailtiin Turussa, Tampereella ja Helsingissä. Testiautoina olivat Toyota Avensis, Kia Rio ja Hyundai Getz.

Suurin osa riippumattomista korjaamoista kertoi käyttäneensä huollossa auton valmistajan laatimaa tarkastuslistaa. Vikakohteita jätettiin kuitenkin paljon tarkastamatta, vaikka tarkastukset oli kirjattu tehdyksi.

Kaikki merkkiliikkeet saivat vertailussa täydet viisi tähteä, mutta 20 riippumattomasta huoltoliikkeestä 15 sai vain yhden tähden tai ei lainkaan tähtiä.

Suuria laatueroja

Autotuojat ry:n toimitusjohtaja Tero Kallio on huolissaan huoltoliikkeiden suurista laatueroista.

– Kuluttajan kannalta riippumattomien korjaamoiden edullinen hintamielikuva saattaa olla houkutteleva. TM:n tutkimusten valossa näyttää kuitenkin siltä, ettei riskinotto aina kannata. Merkkihuollossa huolletun auton arvo säilyy tutkitusti paremmin ja lisäksi merkkihuolloissa autojen ohjelmistot päivitetään aina tarvittaessa, Kallio jatkaa.

Nyt julkaistu testi oli jo neljäs TM:n huoltotutkimus, jonka tulokset ovat samansuuntaisia – merkkikorjaamoiden ja riippumattomien korjaamoiden laatuero on huomattava.

Lähde: Autotuojat ry

Lue myös:

    Uusimmat