Valtteri, 26, ja Alvari, 25, pyöräilivät 15 000 kilometriä Helsingistä Singaporeen – kun pyörä hajosi keskellä aavikkoa ja vesi loppui, oli pakko toimia

Matka alkoi viime kesäkuussa Virosta innokkaissa tunnelmissa. Se johti siihen, että vauhtia oli hieman liikaa.

– Jalat olivat aika sementtiä. Viikon jälkeen siihen kuitenkin tottui, eikä kropan kanssa ollut enää mitään ongelmaa, Heinilä muistelee.

Pinnat koetuksella

Alkumatkasta pinnojen hajoaminen tai renkaiden puhkeaminen tuntuivat koettelemuksilta, mutta reissun edestä siitä tuli arkipäivää. Sen jälkeen haasteet olivat enemmän korvien välissä, eivätkä pinnat paukkuneet vain vanteista.

– Kun on pitkiä pätkiä samannäköistä tietä, alkaa helposti miettiä menneisyyttä tai tulevaisuutta. Alkoi sisäinen kapina.

Koettelemuksista Poikolalle on jäänyt mieleen kamppailu vastatuulen kanssa Turkissa.

– Se kävi niin hermoille. Vastatuulta on kaikkialla, mutta siellä tuntui erityisen pahalta. Tekee hirveästi duunia, mutta tuntuu että ei etene ollenkaan.

Taianomainen Tadžikistan

Reitti käsitti Heinilälle ja Poikolalle ennestään tuntemattomat Itä-Euroopan ja Keski-Aasian. Tarkoituksena oli saada mahdollisimman erilaisia kokemuksia eri päivinä ja eri maissa. Niitä todella tuli.

– Eksoottisin paikka, jossa tuli eniten ennalta-arvaamattomia kokemuksia, oli ehdottomasti Tadžikistan. Siellä infrastruktuuri oli todella huono ja pääsimme aitoon seikkailumeininkiin ja selviytymään omin voimin, Heinilä sanoo.

Eräänä päivänä juuri Tadžikistanissa Poikolan tavarateline hajosi ajokelvottomaan kuntoon. Kaiken lisäksi miehiltä oli juuri sinä päivänä vesi loppunut.

– Tiedettiin, että itku ei auta markkinoilla. Se piti itse korjata, Poikola kertaa.

Matkan varrella joduttiin myös huoltotoimiin. Työkalut olivat lahja romanialaiselta pyöräliikkeeltä.

Huoltovälineistöä ei juuri ollut lukuunottamatta pieniä pihtejä. Tien varresta Poikola poimi pientä metalliromua, jolla hän korjasi tarakan riittävään kuntoon.

– En koe olevani kovin kätevä käsistäni. Oli hauska huomata, miten pakko ajaa mielen keksimään ratkaisuja.

Maailman syliin

Matkan varrella vastaan tuli paikkoja ja ihmisiä lähes puolen maapallon mitalta. Ennakkoluuloja oli kertynyt mediasta ja ulkoministeriön sivujen kautta.

Esimerkiksi Poikolan mielikuva Intiasta käsitti lähinnä kuumuuden ja ihmispaljouden. Totuus osoittautui toisenlaiseksi, kun Pohjois-Intian Uttarakhandin osavaltiosta löytyi uskomattoman hienoja, hiljaisia asfalttiteitä. 

– Aivan mielettömän vieraanvaraista porukkaa oli joka maassa, mihin menimme. Ihmiset kutsuivat meitä koteihinsa, tarjosivat aterioita ja pitivät huolta. Koko kahdeksan kuukauden aikana ei ollut yhtäkään läheltä piti -tilannetta, Heinilä sanoo.

Pieni Suomen lippu kertoi karavaanin kotimaan. Kuva Puolasta.

Turkkia pidemmäksi ei tarvinnut mennä, kun kaksikko lopetti jo pyörien lukitsemisen yöksi.

– Huomattiin, että onhan tämä maailma loppujen lopuksi aika turvallinen paikka, Heinilä kertoo.

Tavoitteena Netflix

Matka ei ole vielä ohi, vaikka renkaat eivät enää pyörikään. Reissusta on tekeillä dokumentti, ja projektista vastaa Poikola. Materiaalia kertyi huikeat kolme ja puoli teratavua (yksi teratavu on tuhat gigatavua).

Tarkoituksena on saada reissu dokumentin muodossa kaikkien nähtäville, ja rahoitettua tuotoilla reissun kustannuksia.

– Halu on inspiroida ihmisiä ja näyttää, kuinka matala kynnys tällaiseen reissuun on lähteä ja millaisia kokemuksia seikkailulla voi saada, Heinilä toteaa.

Tavoitteet dokumentin julkaisun osalta ovat korkealla.

– Yritämme saada sen Netflixiin. Ja voittaa kaikki dokkarifestivaalit, joihin osallistutaan, Poikola täräyttää.

Lepotauko Nepalissa.

Kaksikolla ei ole kokemusta vastaavan dokumentin tekemisestä tai sen julkaisuun saattamisesta. Uskoa kuitenkin piisaa.

– Luulen, että meillä on aika hyvä tarina kerrottavanamme. Se pitää vain parsia kasaan. Jännällä tavalla se tuntuu melkein yhtä pelottavalta seikkailulta kuin itse pyöräily tuntui ennen kuin lähdimme, Poikola sanoo.

Muuttuneet miehet

Pyöräily Helsingistä läpi Keski-Aasian aina Singaporeen asti on väistämättä silmiä avaava kokemus. Matkan opetusta on Heinilän mukaan vaikea sanoittaa, sillä maailmankuva muuttuu pikku hiljaa. Hän kuitenkin yrittää.

– Reissussa, kun teki odotuksia, niin ne heitti heti ylösalaisin ja siitä koitui yleensä vastoinkäymisiä. Mutta kun otti vastaan sen, mitä tulee, niin pystyi olemaan paljon vapaammin ja mieli voi paljon paremmin.

Hymy oli herkässä Intian Uttarakhandissa. Alvari Poikola vasemmalla ja Valtteri Heinilä oikealla.

– Kun vertaa vanhaa Vallua siihen Valluun, joka istuu tässä, niin elää pienemmillä odotuksilla ja suunnittelee tulevaisuutta vähemmän. Se on tosi klisee, mutta elää hetkessä.

Henkinen kasvu kuultaa Poikolankin sanoista. Hän antaa varoituksen: Seuraava pohdinta kuulostaa ”juustoiselta”.

– Meidän jokaisen elämässä hajoaa joskus tarakka aavikolla, näin vertauskuvallisesti. Mun tapauksessa se vain tapahtui oikeasti aavikolla ja se tarakka oli oikea tarakka.