Valtteri Bottakselta ilahduttavaa tekstiä paluustaan Mercedeksen rattiin

Valtteri Bottas kokee Mercedeksen F1-tiimin oppineen paljon hänen testipäivänään tiistaina Silverstonessa.

Bottas hyppäsi pitkästä aikaa F1-ohjaimiin ja avasi pelin Mercedeksen kaksipäiväisissä testeissä kauden 2018 W09-autolla; uudella ajokilla ei saa ajaa virallisten testipäivien ulkopuolella.

Mercedes on huolehtinut tarkkaan turvallisuudesta. Kaikki tiimin jäsenet olivat antaneet tuoreeltaan negatiivisen koronanäytteen, jokaisella työntekijällä on myös ollut varikolla päässään kasvosuojain, ja talli huomioi turvavälit.

– Uskon, että tämä oli todella hyödyllinen päivä tiimille, Bottas sanoi Autosportin mukaan.

– Kaikki ovat olleet poissa kisaamisesta ja varikkoympäristöstä pitkän aikaa, on monia uusia sääntöjä ja meidän täytyy olla huolellisia erinäisten terveyteen liittyvien asioiden kanssa. Oli hyvä harjoitella sitä.

– Uskon, että opimme paljon päivän aikana, miten tehdä asiat tehokkaammin ja varmistaa, että kaikki tulevat olemaan turvassa, kun alamme lopulta kisata.

Nastolalaiskuski puhkuukin intoa, ajatuksissaan sesongin käynnistyminen Itävallassa heinäkuun alussa. Kauden ensimmäinen GP kaasutellaan 5. heinäkuuta.

– Rakastin olla takaisin autossa, enkä malta odottaa Itävaltaa ja paluuta kisaamisen pariin hyvin pian.

Keskiviikon testipäivänä Mercedeksen puikkoihin testeissä hyppää Lewis Hamilton.

Lue myös:

    Uusimmat