Orpon mukaan Garden Helsinki -hankkeen saamasta 35 miljoonasta eurosta päätettiin hallituksen puoliväliriihessä.
Pääministeri Petteri Orpo (kok.) on kommentoinut Helsinkiin suunnitellun Garden Helsinki -hallihankkeen 35 miljoonan euron valtiontukea, joka on noussut keskusteluun viime päivinä. Useat oppositiopuolueet ovat vaatineet selitystä tukipäätöksen perusteista.
Orpon mukaan tuesta päätettiin hallituksen puoliväliriihessä viime vuonna.
Orpon mukaan hallitus päätti neuvotteluissa varautua rahoittamaan hanketta kymmenen prosentin suoralla tuella. Pääministeri sanoo, että valtiontuki on ehdollinen hankkeen toteutumiselle.
Orpon esikunta välitti pääministerin kirjalliset kommentit sähköpostitse STT:lle.
Kommenteista uutisoivat aiemmin Yle ja Helsingin Sanomat. Orpo perusteli tukea sillä, että hanke on "valtakunnallisesti tärkeä".
– Garden Helsinki luo toteutuessaan maahamme täältä vielä puuttuvan noin 20 000 yleisökapasiteetin areenan, jota lukuisat kansainväliset artistit ja muut tapahtumajärjestäjät edellyttävät, Orpo viestitti Helsingin Sanomille.
Näin kommentoi Essayah
Maa- ja metsätalousministeri Sari Essayahin (kd.) mukaan päätös syntyi normaalissa kehysprosessissa osana suurempaa investointikokonaisuutta.
Essayah sanoo, että päätöksenteon yhteydessä esille ei noussut mitään Garden-hankkeen keskusteluja, jos sellaisia oli käyty.
Uutista päivitetty kello 14.55 30.6: lisätty Sari Essayahin kommentit.
