Putin myöntää, että Venäjällä on nyt vaikeaa.
Venäjän presidentti Vladimir Putin sanoi sunnuntaina, että Venäjä käy parhaillaan läpi vaikeaa vaihetta, mutta että se on opettanut maalle paljon. Lausunnosta kertoo maan valtiollinen uutistoimisto Tass.
Putinin lausunto kuultiin maan valtapuolue Yhtenäisen Venäjän puoluekokouksessa.
Hän sanoo varmistavansa maansa turvallisuuden ja voittavansa "haasteet".
Ukrainan sota on tullut viime aikoina lähelle myös tavallista venäläistä Ukrainan iskettyä toistuvasti pitkälle Venäjän rajojen sisälle. Öljynjalostamot ovat liekehtineet muun muassa Pietarissa ja pääkaupunki Moskovassa.
Venäjän miehittämää Krimiä vaivaa paha polttoainepula, koska Ukrainan iskut ovat vahingoittaneet Venäjän polttoainevarastoja ja -jalostamoita.
Putin sanoo, että maan hallinto on tietoinen ongelmista,
Putin kommentoi polttoainetilannetta
Reutersin mukaan Putin myönsi sunnuntaina, että polttoaineen toimitusongelmat olivat aiheuttaneet puutteita Venäjän alueilla ja että riittävät määrät pyritään varmistamaan.
Putin käsitteli asiaa korkea-arvoisten virkamiesten kokouksessa, jossa tarkasteltiin polttoainejakelun tilannetta.
Reutersin mukaan hän vaati toimenpiteitä, joilla varmistetaan, että maataloussektorilla on riittävät toimitukset ja totesi, että dieselin vientikieltoa harkitaan.
Putin myöntää Ukrainan iskujen aiheuttaneen ongelmia
Kremlin julkaisemassa kirjoituksessa Putin myöntää, että Ukrainan iskut Venäjän energiainfrastruktuuriin ovat aiheuttaneet ongelmia. Hän sanoo Venäjän kärsivän tietynlaisesta pulasta.
Putinin mukaan hallinto on havainnut iskuja seuranneen pulan, mutta tilanne ei hänen mukaansa ole vakava.

