Miksi suomalaiset eivät kuluta? Katso Asian ytimessä -lähetys suorana MTV Katsomossa kello 19.30.
Suomalaisten yksityinen kulutus on vähentynyt jo usean vuoden ajan, vaikka heidän ostovoimansa on samaan aikaan kasvanut merkittävästi.
Kulutukseen vaikuttavia tekijöitä on luonnollisesti monia. Maailmalla käytävät sodat ja niiden seurauksena syntyvä negatiivinen kansainvälinen uutisvirta vaikuttaa varmasti monen suomalaisen säästämishalukkuuteen. Kallistuva polttoaine ja nousevat korot lisäävät huolta entisestään.
Suomalaisilla on tunnetusti taipumusta varautua siihen, että taivas tippuu niskaan. Tämän lisäksi Suomen työttömyysaste on noussut koko Euroopan unionin korkeimmaksi.
Samaan aikaan maan yleinen taloustilanne on kuitenkin parantunut viime vuosien aikana.
Mitkä tekijät jarruttavat suomalaisten kulutusta? Säästävätkö suomalaiset jo liikaa? Yhä useampi kertoo tinkivänsä menoista. Mitä siitä seuraa?
Näihin kysymyksiin etsitään vastausta MTV Katsomon Asian ytimessä ‑ohjelmassa tiistai-iltana klo 19.30. Voit katsoa ohjelman suorana täältä.
Aiheesta on keskustelemassa Suomalainen työ ry:n toimitusjohtaja, taloustieteilijä Juhana Brotherus.

