Yleisurheilukausi on vielä pahasti kesken, mutta miesten keihäspaikalla on reuhdottu tähän mennessä jo poikkeuksellisen tasokkaasti.
Peräti 13 heittäjää on ylittänyt tällä kaudella 85 metrin rajan. 90 metrin kerhossakin myhäilee jo kaksi miestä, Kenian Julius Yego sekä Trinidadin Keshorn Walcott.
Walcott latasi torstai-iltana Timanttiliigan osakilpailussa Lausannessa 90,16. Yegon maailmantilaston ykköskaari on kantanut lukemiin 91,39. Suomen Tero Pitkämäki on tilastokolmosena tuloksella 89,09.
3:00
- Koko keihäänheiton kannalta on todella hienoa, että taso on pompannut selvästi ylöspäin tänä vuonna. Miesten keihäs on varmasti yksi seuratuimmista lajeista yleisurheilukentällä tällä hetkellä, Pitkämäen valmentaja Hannu Kangas iloitsee.
Kangas on yllättynyt tämän kauden monista komeista keihäskaarista.
- Yegon ja Walcottin tason nosto on ollut hurjan hyvä. Molemmilla on jo tosin ollut meriittejä, ja he ovat näyttäneet kyntensä aiempina vuosina, Kangas pohtii.
Kangas ei osaa sanoa tarkkoja syitä siihen, miksi keihään taso on ollut tällä kaudella näinkin mainio.
- Yksi syy on, että 26-vuotias Yego ja 22-vuotias Walcott ovat kypsyneet. Heidän uransa ovat juuri siinä vaiheessa, että pitkiä kaaria pitääkin alkaa syntyä. Tärkein juttu heidän kohdallaan on se, etteivät he ole kärsineet loukkaantumisista. Lisäksi taso ruokkii toinen toistansa. Jos kaveri vieressä heittää 90 metriä, toinen pohtii, että miksen minäkin voisi heittää yhtä pitkälle, Kangas sanoo.
