Helsingin Vallilassa tapahtui eilen illalla vakava puukotus, jota poliisi tutkii nyt murhan yrityksenä.
Poliisi on kertonut lisätietoja eilisiltana tapahtuneesta puukotuksesta.
Poliisi sai tiedon tapahtuneesta noin kello 19.10 tehdystä ilmoituksesta. Ilmoituksen mukaan yhtä henkilö oli puukotettu Mäkelänkadulla sijaitsevassa parturiliikkeessä.
Uhri sai tilanteessa vakavia vammoja ja hänet kuljetettiin sairaalaan. Väkivallanteosta epäillyt pakenivat paikalta.
Poliisi kertoo saaneensa epäillyt myöhemmin kiinni eri puolilta pääkaupunkiseutua. Poliisin mukaan epäillyt ja uhri tunsivat toisensa ennalta.
Tutkinnanjohtaja, rikostarkasta Marko Forss Helsingin poliisin katujengirikosten tutkintaryhmästä ei ota kantaa epäiltyjen tarkkaan määrään, mutta hänen mukaansa puhutaan muutamasta henkilöstä.
– Sekä uhri että epäillyt ovat noin parikymppisiä. Muutaman vuoden eroja on, Forss sanoo.
Forssin mukaan on joitakin viitteitä siitä, että epäilty rikos liittyy katujengeihin. Forss ei kuitenkaan avaa sitä, kenen suhteen tällaisia viitteitä on ja millaisia ne tarkalleen ovat.
Epäiltyjen kuulustelut alkavat tänään.
Uusimmat
-
14:53
Sanna Marin vastasi saamaansa rajuun kritiikkiin: "Kukaan ei olisi enemmän tyytyväinen"
-
14:45
Valkeakosken murhatuomio omaisten vaatimuksesta on hyvin harvinainen onnistuminen, oikeusoppineet arvioivat MTV:lle
-
14:33
Toto Wolff teki jyrkän Max Verstappen -päätöksen
-
14:29
SDP esittää epäluottamusta ministeri Taviolle ja koko hallitukselle
-
14:25
Joel Hallikainen veti keikan ulkohuussissa istuvalle henkilölle: "Ei se ihan tervettä ollut"
-
14:21
Ronnie O'Sullivan teki sen taas
-
14:18
Fifalta ja Uefalta painava ukaasi Espanjalle – MM-kisaisännyys uhattuna
-
14:15
Puolalaisille rakennusmiehille tuomiot oululaismiehen puukotuksesta ja potkimisesta – video näyttää, miten tilanne eteni
-
14:02
Huippupeli pelattiin karmeassa säässä: "Roiskivat ympäriinsä"
-
14:00
Poliisi epäilee: Suomeen salakuljetettiin Ruotsista kymmeniä kiloja huumeita – rikollisilta takavarikoitiin sarjatuliaseita
-
13:53
Orpo: Tavion Ukraina-päätöstä ei peruta eikä mahdollista mainehaittaa paikata – myöntää hallituksen erimielisyydet
-
13:47
Iranin korkein johtaja: Hamasin verilöyly Israelissa oli looginen ja laillinen
-
13:42
Kalanpyydykseen kuoli jo vuoden kuudes saimaannorppa
-
13:32
Ministeri Tavio saa valmistella uuden tasa-arvoa koskevan osion Suomen Ukrainan jälleenrakennussuunnitelmaan
-
13:29
Suomalaiset rauhanturvaajat jatkavat Libanonissa Israelin iskuista huolimatta
-
13:06
Presidentti Stubb: Tuki seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille on osa Suomen ulkopolitiikkaa
-
13:01
Isaac Sene ja Kastanja Rauhala aiheuttivat TTK-hurmion – näin he itse sen arvioivat: "Isaac on oikeasti aika kriittinen"
-
12:59
EU: Kiinalaisille sähköautoille korkeampi tullimaksu – Suomi jättäytyi äänestämästä
-
12:47
Israel väittää surmanneensa Hizbollahin tietoliikennejohtajan – MTV seuraa
-
12:22
Kommentti: 15-vuotiaan tytön surma Valkeakoskella tuo mieleen sarjakuristaja-Penttilän – teon perustelu lähes sanasta sanaan sama
-
Lataa lisää