Ukrainan parlamentti nimesi Venäjän tällä viikolla (27. tammikuuta) hyökkääjävaltioksi ja Donetskin ja Luhanskin kansantasavallat "terroristiorganisaatioiksi". Samalla se toivoi koko kansainvälisen yhteisön liittyvän tähän rintamaan.
Venäjän sotilastoimista Ukrainan alueella on kiistattomia todisteita, vaikka Kreml ne sitkeästi torjuukin. Julkisuudessa Venäjä toistaa jatkuvasti Ukrainan kriisin olevan sen oma sisäpoliittinen asia.
Presidentti Viktor Janukovitshin syrjäyttämisestä tulee pian kuluneeksi vuosi. Tänä aikana maan itäisten osien asiat ovat luisuneet yhä huonommalle tolalle, vaikka pääkaupungissa rauha vallitseekin ja presidentti Petro Poroshenkon kannatus pysyy vahvana.
Kuolleiden määrä on nyt jo virallisten tietojen mukaan 5 000–6 000 ja sairaaloissa on haavoittuneita jopa 15 000. Kotinsa on joutunut jättämään noin miljoona ihmistä. Epäviralliset luvut ovat paljon näitä suurempia.
Moni kysyy, milloin tämä kaikki loppuu, tai miten tämä kaikki jatkuu?
Mutta yhtä tärkeää on muistaa, miten kaikki alkoi. Lyhyt kertaus lähimenneisyyteen siis vielä. Ukraina halusi lähentyä EU:ta ja kävi pitkään neuvotteluja kauppa- ja yhteistyösopimuksesta EU:n kanssa. Presidenetti Janukovitsh esti tämän sopimuksen kuitenkin 21. marraskuuta 2013 viime hetkillä.
Venäjä painosti Ukrainaa pysymään vaikutuspiirissään ja osana Euraasian unionia. Janukovitsh syrjäytettiin Maidanin veristen mellakoiden jälkeen 21. helmikuuta 2014 ja hän pakeni Krimin kautta Venäjälle.
Mutta oli tilanne taistelukentillä mikä tahansa, niin assosiaatiosopimus EU:n ja Ukrainan välillä tulee lopullisesti voimaan ensi vuoden alusta. Ukrainalle tämä merkitsee tullivapautta ja viisumivapautta EU:n kanssa ja yhä keskeisempää kuuluvuutta Eurooppaan. EU:lle sopimus maksaa läjäpäin euroja. Venäjälle tämä on katkera pala niin historiallisesti kuin taloudellisestikin.