Valitus hylättiin – Navalnyin vankeustuomio pysyi voimassa, mutta sitä lyhennettiin muutamalla viikolla

Aleksei Navalnyi joutuu venäläiselle vankileirille – mitä niiden oloista tiedetään? 3:41
Aleksei Navalnyi joutuu venäläiselle vankileirille – mitä niiden oloista tiedetään?

Moskovalainen tuomioistuin on pitänyt voimassa oppositiopoliitikko Aleksei Navalnyin ehdottoman vankeustuomion. Navalnyi oli valittanut 3,5 vuoden tuomiostaan.

Tuomioistion lyhensi Navalnyin tuomiota kuudella viikolla. Lisäksi jo hänen kotiarestissa istuma aikansa otettiin tuomion pituudessa mukaan huomioon, joten hänelle jäi tuosta tuomiosta kärsittäväksi noin kaksi vuotta ja kahdeksan kuukautta.

Navalnyi oli valittanut kuun alussa tehdystä päätöksestä, joka muutti hänen vuonna 2014 kavalluksesta saamansa ehdollisen vankeusrangaistuksen ehdottomaksi. Oikeus katsoi hänen rikkoneen ehdonalaisensa sääntöjä, kun hän oli Saksassa sairaalahoidossa jouduttuaan myrkytetyksi Venäjällä.

Lue myös: