Donald Trump halusi poistaa pykälän, jonka mukaan jokainen Yhdysvalloissa syntynyt saa maan kansalaisuuden.
Yhdysvaltain korkein oikeus on päättänyt hylätä maan presidentin Donald Trumpin pyrkimyksen puuttua niin sanottuun syntymäoikeuteen. Syntymäoikeus takaa, että käytännössä kaikki Yhdysvalloissa syntyneet ovat oikeutettuja maan kansalaisuuteen.
Trump allekirjoitti toisen kautensa ensimmäisenä päivänä asetuksen, jossa julistettiin, etteivät laittomasti tai väliaikaisilla viisumeilla Yhdysvalloissa olevien lapset olisi oikeutettuja kansalaisuuteen.
Korkein oikeus päätti säilyttää syntymäoikeuden äänin 6–3. Syntymäoikeus on kirjattu maan perustuslakiin.
Trump kertoi aikomuksestaan poistaa syntymäoikeus Twitter-palvelussa vuonna 2018.
– Niin kutsuttu syntymäoikeudellinen kansalaisuus, joka maksaa meidän maallemme miljardeja dollareita, on epäreilu kansalaisillemme. Se loppuu tavalla tai toisella, Trump sanoi tuolloin.

