Valaise asuntosi oikein – muista huoneen käyttötarkoitus
Jokaisella huoneella on oma käyttötarkoituksensa, jolloin myös huoneen valaisimien pitäisi olla valittu tämän tarkoituksen mukaisesti. Mieti myös tarkkaa mihin kohtaan huoneessa sijoitat valaisimet.
Sen lisäksi, että oikea valaistus on tärkeä osa tilan käytännöllisyyttä, se on myös olennainen osa huoneen sisustusta. Erilaisilla valaisimilla voit tehokkaasti muuttaa huoneen ilmettä ja esimerkiksi tuoda huoneen värimaailman paremmin esiin.
Ruokailuhuone
Varmista, että ruokapöytä ja sen ympäristö on huoneen parhaiten valaistu alue, sillä suurin osa toiminnasta huoneessa tapahtuu pöydän ympärillä. Sijoita pöydän yläpuolelle kattokruunu tai muu riippuva valaisin.
Käytä muualla huoneessa epäsuoraa valaistusta, sillä se luo huoneeseen rentouttavan, lämpimän tunnelman. Laita esimerkiksi pari pientä samanlaista pöytälamppua sivupöydille tai vastaavasti pari pientä lampettia keittiön seinille. Onko sinulla lasikaappi, jossa säilytät parhaita astioitasi? Asenna kaapin sisään pieniä ledvalaisimiä, joilla tuot aarteesi paremmin esiin.
Olohuone
Sijoita olohuoneen valaisimet niin, että huoneen neljästä kulmasta kolme on valaistu. Yhden näistä valaisimista pitäisi valaista erityisesti jotakin esinettä, esimerkiksi kasvia tai nojatuolia. Käytä huoneessa niin pöytälamppuja kuin lattiavalaisimia. Osan näistä pitäisi valaista ylöspäin ja osan luoda valoa alaspäin. Varmista, että sinulla on monta hyvin valaistua paikkaa, joissa voi lukea. Osta olohuoneeseen esimerkiksi monihaarainen lattialamppu, jolla voit luoda valoa useampiin haluamiisi kohtiin.
Keittiö
Keittiössä tapahtuu paljon, joten keittiön valaistus on suunniteltava kunnolla. Valitse huolella kattoon laitettava valaisin. Osta sellainen valaisin, jossa on himmennin, sillä tarvitset paljon valoa vain laittaessasi ruokaa.
Valaise keittiön työtasot pienillä, alhaalla olevilla valaisimilla. Sijoita valaisimet keittiön yläkaappien alle tai osta erittäin tukeva pöytävalaisin.
Makuuhuone
Pyri luomaan makuuhuoneeseen kodikas ja lämmin tunnelma. Sijoita lukulamput ja lampetit sängyn viereen, mutta ei kuitenkaan niin, että niiden valo osoittaisi suoraan sänkyyn. Yksi hyvä makuuhuoneen valaistusvaihtoehto on se, että laitat huoneen kattoon pitkän tankovalaisimen, jossa on useita pieniä spottivaloja pitkässä metallisessa tangossa.
Aseta spotit sellaiseen asentoon, etteivät ne osoita suoraan alaspäin. Näin saat huoneen hyvin valaistuksi, mutta samalla valo on myös tunnelmallinen.
Kylpyhuone
Kylpyhuoneen peili käsienpesualtaan yläpuolella kannattaa reunustaa erilaisilla valoilla. Sen lisäksi, että peilin yläreunassa on yksi valo, voit laittaa valaisimet peilin molemmille reunoille. Näin varmistat sen, että saat peilin edessä hoidettua päivittäiset, paljon valoa vaativat tehtävät, kuten meikkaamisen.
Tarvitset myös valaisimen kylpyhuoneen kattoon. Katossa oleva valaisin valaisee koko huoneen, joten tarvitset sitä etenkin siivotessa. Aikasin aamulla tai myöhään illalla kylpyhuoneen liian kirkas valo saattaa ärsyttää. Harkitse siis himmennettävää kattovalaisinta.
Lähteet: bhg.com, realsimple.com
(MTV LIFESTYLE)
Uusimmat
-
06:45
Latvialaisfanien nerokas temppu päätyi heti poliisin syyniin Tampereella – jopa 5000-päinen joukko teki jotain ennennäkemätöntä MM-kisoissa
-
06:26
Turkissa ratkeaa tänään, jatkuuko Erdoganin valtakausi – "Vastakkain on nyt kaksi haukkaa"
-
06:07
Mediat: Yhdysvalloissa päästy alustavaan sopuun velkakaton nostamisesta
-
05:46
Venäjä iski jälleen Kiovaan, yksi ihminen kuollut ja kolme saanut vammoja
-
05:12
Yksi ihminen kuoli huoneistopalossa Varkaudessa, muut asukkaat evakuoitiin talosta
-
23:29
Poliisi ottanut kiinni yli 1500 Elokapina-liikkeen aktivistia Hollannissa – kymmeniä odottaa syytteet
-
23:03
Kimi Räikkönen sai vielä pitää F1-ennätyksensä – näin Max Verstappen riisti paalun Fernando Alonsolta
-
23:02
Aki Kaurismäen elokuva voittanut Cannesin elokuvajuhlien tuomaristopalkinnon
-
22:34
Charles Leclercille lähtöruuturangaistus Monacon GP:hen
-
22:22
Saksan sankari häkeltyi upeasta voittomaalistaan – "Pystyin hädin tuskin hengittämään"
-
22:16
Loton 2 000 000 euron potille ei voittajaa – tässä oikea rivi
-
22:13
200 miljoonan euron rankkarit! Luton nousee Valioliigaan hurjan trillerin päätteeksi
-
22:01
MM-kisoissa pamahti huikea jättipaukku – taustalla häärinyt Pekka Kangasalusta: "Vaikea löytää sanoja!"
-
21:48
Tutkijat sörkkivät koe-eläimen ”sonic hedgehog” -geeniä: Suomut muuttuivat höyheniksi
-
21:46
Yksi Suomen kansalainen pelaa MM-finaalissa – tämän toivomuksen hän välitti suomalaisille uroteon jälkeen
-
21:46
HJK kompastui sarjajumboon – tulokasvahti torjui IFK Mariehamnille pisteen
-
21:38
Riemu repesi Saksan pukukopissa, suomalaisluotsikin pisti tanssiksi – näin finaalipaikkaa juhlittiin
-
21:10
Jääkiekon MM-kisojen 2023 otteluohjelma, tv-lähetykset ja tulokset
-
21:05
Saksa historiallisesti MM-finaaliin! Takaa-ajo huipentui jatkoaikavoittoon
-
21:02
Näin taiteilijapari Krista Kosonen ja Antti J. Jokinen aikatauluttavat lapsiperhearkeaan: "Se on aikamoinen säätö ja sotku"
-
Lataa lisää