Lomien loputtua ja koulujen alettua liikenne on palannut tuttuun ruuhkaiseen arkeen. Ainakin siellä missä joudun koulukyydin tai työmatkan vuoksi liikkumaan autolla, on nyt paljon muita kaltaisiani kulkijoita marinoitumassa ruuhkissa.
Tunnelman takaavat pääkaupunkiseudulla strategisiin paikkoihin sijoitetut katu- ja siltatyöt, jotka syöttävät ruuhka-ajan kulkijan erinäisiin pullonkauloihin. Kun kiertää isompia ja omassa muistissa olevia pysyviä työmaita ja törmää kuin tyhjästä ilmestyneihin pop-up työmaihin, toivoo että pääesikunnassa joku on tajunnut, kuinka tehokkaasti oikein sijoitetut työmaat pysäyttävät kaiken.
Takuulla myös vihollisen invaasion. Toisaalta jonottaminen on hyvää harjoitusta tulevaan aikaan, kun kaavaillut muutokset Helsingin sisääntuloväyliin tulevat voimaan ja turhat ajokaistat on poistettu.
Vaaratilanteita näkee päivittäin
Näin sanottuani näen jo hansikaskäden sormen nousevan pystyyn ja 3000 lumenin otsalampulla olevan pyöräilykypärän alta kuuluvan neuvon käyttää kevyttä tai julkista liikennettä. Neuvo on hyvä, mutta kaltaisiani autoilijoita on paljon.
Kaikilla ei ole mahdollista perhearjen tai työmatkan vuoksi julkiseen liikenteen käyttöön tai polkupyöräilyyn. Ratin takana vietetty aika ei kuitenkaan ole valunut hukkaan, sillä olen yrittänyt keksiä ratkaisua liikenneturvallisuuden ja liikenteen sujuvuuden parantamiseen. Esimerkkejä vaaratilanteista löytyy päivittäin meillä kaikilla liikenteenkäyttäjillä. Tässä on yhden työmatkan aikana kertyneitä havaintoja.
Suojatien eteen pysähtyneen auton ohi paahtaa bussista pienenpään, ilman aikomustakaan pysähtyä, vaikka jalankulkija yrittää ylittää ajoradan.
Kaupunkipyöräilijä ajaa vanhalla Crescentillään jalkakäytävän sijaan ajoradalla, mikä on tietenkin mukavaa vaihtelua jalankulkijoiden seassa pujotteluun. Risteykseen tullessa pyöräilijä väistämisvelvollisuuden noudattamisen sijaan tuijottaa tiukkaan henkilöauton kuljettajaa ja lisää uhmakkaasti vauhtiaan, pakottaen auton jarruttamaan.
Jalankulkija ylittää suojatien kuin valuva siirappi, hitaasti mutta katse varmasti puhelimen ruudussa, tietämättä yhtään, tuleeko ajorataa omaa puhelintaan vilkuileva kuljettaja.
Tietöiden kohdalla olevat nopeusrajoitukset vaikuttavat olevan ohjearvoja, joita ei tarvitse noudattaa, ainakaan kahdella kaistalla oikealta ohittaessa.
Siirrä eskarilaisen turvaistuin jalkakäytävän puolelle
Lista mieltäni pahoittavista asioista voisi jatkua joka päivä hieman erilaisin versioin. Tosin listan päivittäminen tai nyrkin puiminen tuo minkäänlaista ratkaisua. Ei myöskään tämän kolumnin jälkeen tapahdu ihmeitä.
Sen verran aikaa on kuitenkin kulunut autossa liikenneasioita pohtiessa, että olen lopulta omalta osaltani löytänyt sen kohdan ruuhkassa, johon voin vaikuttaa. Se löytyy ratin ja istuimen välistä. Oma käyttäytymiseni ja ajatusmaailma niitä asioita jota voin parantaa. Arjen turvallisuuteen voi vaikuttaa uskomattoman pienillä asioilla, jos niihin kiinnittää huomiota.
Esimerkkinä pienen eskarilaisen tai koululaisen turva- tai korokeistuimen siirto takapenkillä jalkakäytävän puoleiselle ovelle. Jolloin sen sijaan että lapsi reppuineen joutuu nousemaan kadun puolelta ulos, hän voi nousta ulos turvalliselle puolelle, eikä töihin kiirehtivän luokkakaverin isukin auton eteen.
Olen laatinut itselleni erityisliikennesäännöt, joita korostetusti pyrin noudattamaan. Tämä tietenkin tuntuu hassulla, sillä onhan olemassa yleisliikennesäännöt. Parikymmentä vuotta sitten jouduin Maija-partiossa näitä sääntöjä valvomaan ja osasin ne pakostakin jotenkin. Silloin tein liikennesäännöistä mielenkiintoisen huomion. Jos kaikki niitä noudattaisivat, ei olisi edes mahdollista törmätä toiseen, tai suistua tieltä. Tosin käytännössä tämä ei toteudu, kuten kaikki tiedämme.
Omat itselleni määrittelemäni erityisliikennesäännöt.
1. En hermostu liikenteessä. Se on ehkä hankalin, mutta olen sitä ryhtynyt noudattamaan, sillä en ole vielä nähnyt, että suuttumus tai tieraivo edistäisivät matkantekoa. Tupeksin itsekin joskus, ja silloin harmittaa ja hävettää. Siihen ei tööttiä eikä keskisormea tarvita lisäämään omaa typeryyden tuntemusta.
2. Tietyömailla noudatan tarkemmin niitä turhiakin alhaisia rajoituksia kahdesta syystä. Työmaalla voi oikeasti olla joku (ihminen) töissä. Lisäksi ne ovat todella otollisia paikkoja ylinopeusvalvonnalle, jolloin pieneltäkin vaikuttavalla nopeudella voi päräyttää itsensä ajokieltoon ja pyöräilemään pariksi kuukaudeksi.
3. Minimoin matkapuhelimen käyttöä kuljettajan paikalla. Aivan liikaa tulee vastaan autoja, joista näkyy vain kuljettajan otsa silmien sijaan. En halua olla sellainen.
4 a. Suojatiesäännöt. Olkoon suojatie pyhä ja nimensä mukainen. Pysähdyn antamaan tietä jalankulkijalle ja varon ajamasta suojatien eteen pysähtyneen auton ohi.
4 b. Jalankulkijana ylitän suojatien ripeästi, etten omalta osaltani hidasta tietä minulle antaneen kulkua.
5. Annan tietä ruuhkassa muille liittyä jonoon. Sillä sivustalta mukaan pyrkijällä on varmasti yhtä kiire kuin minullakin. Kolmelle kun antaa tilaa, niin hyvä kiertää, ja pääsee itsekin sujahtamaan toivottamalta vaikuttavaan väliin.
6. Varon polkupyöräilijöitä yli kaiken. Heidän vauhtinsa ja suuntansa ovat usein täysi arvoitus.
Lista on lyhyt ja henkilökohtainen, mutta edelleen olen itse se ainut mihin voin yrittää vaikuttaa.
Joudun työni takia ajamaan paljon, eikä liikenteessä aina ole inhottavaa ja tylsää. Hitaissa nopeuksissa ja jonoissa on mukava tarkkailla ihmisiä. Sillä aina löytyy jotain piristävää kanssakulkijoista. Oli se sitten liikkuvassa autossa meikkaava kuljettaja, joka joutuu jarruttamaan edessä ajavan pysähtyessä ja huulipunan pudotessa kädestä, tai nenänsä kaiveleva pukumies joka pyöritettyään saalistaan pallon, laittaa sen suuhunsa nielaisee sen.
Christian Rönnbacka
Kirjoittaja on vakuutusetsivä. Hän kirjoittaa MTV:fi:hin kerran kuussa alaansa liittyvistä aiheista.