Riina-Maria Metso eli yhteensä seitsemän vuotta väkivaltaisissa suhteissa. – Eihän se väkivaltainen suhde ala niin, että sinulle sanotaan ”minä olen väkivaltainen”. Voi olla vaikka vuoden ajan ihan normaalilta vaikuttava parisuhde, hän sanoo.
Riina-Maria Metso eli yhteensä seitsemän vuotta väkivaltaisissa suhteissa. Teoksessaan Miksi se ei vain lähde? Väkivaltainen parisuhde ja miten siitä pääsee irti Metso yrittää haastattelujen ja omien kokemustensa kautta vastata kysymykseen, joka väkivaltaisista suhteista puhuttaessa usein esitetään: miksi se ei vain lähde?
Moni uskoo harhaan siitä, että suhteelle pitää löytyä syy
Kirjaansa varten Metso haastatteli lukuisia väkivaltaa kokeneita naisia. Heitä ei väkivallan lisäksi yhdistä yhtään mikään.
– Tuohan on yksi harha, jota hirveästi halutaan tarjota: kun olet väkivaltaisessa suhteessa, sille pitää löytyä joku syy. On toinen huono parisuhde takana, vaikea lapsuus tai olet vain heikko ihminen. Se on uhrin syyllistämistä. Valitettavasti mikään ei suojele sinua siltä, ettet voisi joutua väkivaltaiseen suhteeseen: ei sukupuoli, ei ammatti, ei se, miten korkeasti koulutettu olet, ei varallisuus, Metso sanoo.
Kuva: Riikka Kantinkoski/Atena Riina-Maria Metso
– Eihän se väkivaltainen suhde ala niin, että sinulle sanotaan "minä olen väkivaltainen". Voi olla vaikka vuoden ajan ihan normaalilta vaikuttava parisuhde, ja sitten se alkaa tulla, taitavasti. Se hiipii pikkuhiljaa ja alkaa henkisellä väkivallalla.
Samaa sarjaa jatkavat yleiset toteamukset siitä, miten ”hälytyskellot soivat jo aikaisin” ja ”olisihan se pitänyt tietää”. Jälkikäteen on helppo nähdä merkkejä siitä, mitä oli tulossa, mutta todellisuudessa väkivaltaista suhdetta ei voi ennustaa.
– Useinhan ihmiset, jotka ovat päässeet irti, näkevät suhteen alun niin, että se oli liian ihanaa. Että olisi pitänyt tajuta, että se oli liian hyvää ollakseen totta. Mutta jos mietitään tavallista parisuhdetta, kun tapaat jonkun, ihastut ja rakastut, niin eihän siinä lähtökohtaisesti mieti, että tässä on pakko olla jotakin vialla, Metso sanoo.
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.
"Jokaisella väkivallan uhrilla on kasvot ja nimi"
Ajatus kirjasta syntyi jo suhteen aikana. Samalla Metso joutui kohtaamaan häpeän: haluanko oikeasti kirjoittaa omalla nimelläni ja ottaa itseeni leiman, jonka se tuo mukanaan?
Väkivallasta puhutaan usein nimettömänä, nimi tai ääni muutettuna ja selin kameraan. Joskus salailulle on hyvät turvallisuusperusteet – ja toisinaan ei.
– On ollut myös tapauksia, joissa ihminen olisi halunnut tulla omalla nimellään ja kasvoillaan, mutta sitä ei haluta julkaista, ettei sitä yhdistettäisi tekijään. Tässä on mielestäni vähän miettimistä: meneekö tämä asia nyt oikeasti niin, että tästä pitää puhua ilman nimiä ja vähän hämärästi, ettei kenellekään tulisi paha mieli ja ettei kukaan vain loukkaannu? Onko se oikeasti se tie, jolla väkivaltaa saa vähenemään? Metso kysyy.
– Jokaisella väkivallan uhrilla on kasvot ja nimi.
Kun nimi pitää muuttaa, häpeän kierre syvenee: tässä on jotain hävettävää, kukaan ei saa saada tietää.
– Toivoisin, että kun me olemme kirjassani omilla nimillänne, niin voisimme antaa irtipääsyn kanssa kamppailevalle sen fiiliksen, että hän uskaltaa lähteä. On oikeita ihmisiä, jotka ovat samassa tilanteessa, Metso sanoo.
– Väkivaltainen suhdehan synnyttää usein ihan pohjattoman yksinäisyyden tunteen ja sen ajatuksen, että kellään muulla ei ole tällaista enkä voi ikinä kertoa kellekään, koska tämä on ihan hullua, ja minä olen ihan hullu, kun olen tässä suhteessa ja kukaan ei ymmärtäisi minua. Ja sitä viestiähän saa myös tekijältä koko ajan.
"Hälytysmerkkien näkeminen" on osin vaarallinen ajatus
Metson kirjassa on myös listattu väkivaltaisen suhteen varoitusmerkkejä. Niitä hän toivoisi opetettavaksi kouluissa, vaikkapa terveystiedon tunnilla. Usein väkivaltaisissa suhteissa on muutamia yhtenäisiä piirteitä.
– Toisaalta ne ovat hämmentävän identtisiä. Se on minulle edelleen arvoitus, miten voi olla niin, että ne ovat niin samanlaisia, Metso sanoo.
Yksi tyypillinen piirre on niin sanottu salamarakkaus, jossa suhde alkaa ja etenee nopeasti ja intensiivisesti.
– Heti parin kuukauden jälkeen muutetaan yhteen tai muuten heti sitoutetaan toinen suhteeseen. Jälkikäteen voi nähdä tai olla näkemättä merkkejä, mutta mielestäni merkkien näkeminen on vähän vaarallinen ajatus. Uhrille tulee muutenkin tosi helposti olo, että minussa on se vika. Tässäkin vähän vihjataan, että olisi pitänyt tajuta.
Tärkeää on, että annat itsellesi anteeksi
Uhrille Metso sanoisi tämän: ole itsellesi armollinen.
– Älä ainakaan tunne syyllisyyttä siitä, etteivät asiat tapahdu nopeasti. Varmasti irrottautuminen ja ero ovat mielessä, ja niitä kohti on hyvä mennä määrätietoisesti, mutta et ole huono, jos et pysty siihen sormia napsauttamalla. Ne ovat pitkiä prosesseja, Metso sanoo.
– Toinen tärkeä on, että antaa itselleen anteeksi. Sitä, annatko sille toiselle anteeksi, ei tarvitse miettiä, se voi tulla myöhemmin. Tärkeintä on, että annat itsellesi anteeksi ja olet itsellesi armollinen, koska todennäköisesti ne menneet vuodet ovat olleet sellaisia, että se armollisuus on loistanut poissaoloaan. Ota itsesi keskiöön ja rakasta itseäsi.
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.
Osittainen lähde: Riina-Maria Metso: Miksi se ei vain lähde? Väkivaltainen parisuhde ja miten siitä pääsee irti (Atena)