Väkivaltaisessa suhteessa jatkanut Katja: Erosin lopullisesti, kun mies aikoi tappaa
Katja on löytänyt aina jostain voimaa jaksaa eteenpäin vaikeuksista huolimatta. Elämän valopilkkuja ovat omat lapset ja lapsenlapset. Kuvan henkilöt eivät liity haastatteluun.Colourbox.com
Julkaistu 31.05.2012 12:30(Päivitetty 31.05.2012 12:55)
Katja* on törmännyt elämänsä aikana monenlaisiin vaikeuksiin. Alkoholistisiskoista, väkivaltaisesta miehestä ja pojan sairauksista selvinneen naisen elämä alkaa pikku hiljaa tasaantua. Mistä Katja on löytänyt voiman esteiden ylittämiseen?
Katjan lapsuudenkodissa asui vanhempien lisäksi kaksi tyttöä äidin aikaisemmasta avioliitosta. Perhe-elämää varjosti alkoholin käyttö. Vaikka Katja oli nuorin, hänen tehtävänsä oli vahtia, etteivät siskopuolet metelöi liikaa tullessaan kotiin humalassa.
Toisella siskolla oli paikka, jossa hän hoiti lapsia. Toisinaan äiti kirjoitti kouluun poissaololapun, jotta Katja voi mennä tuuraamaan siskopuoltaan, kun tämä oli omilla reissuillaan.
– Tuntui, ettei minua arvostettu ollenkaan, Katja toteaa.
Katja pakeni ahdistavaa kotia usein metsään, jonne hän loihti oman leikkipaikan. Pöydän päälle hän asetteli liinan ja valkeat kahvikupit, ja vei kumminsa pojan piilopaikkaan leikkikahville.
Colourbox.com
Avioliitto ei tuonutkaan turvaa
Katja teki jo lapsesta pitäen aikuisten töitä maalla mamman luona, ja kotonakin hän auttoi äitiä esimerkiksi saunalla pyykinpesussa. Ehkä siksi hän lähti varhain kotoa kotiapulaiseksi ja lastenhoitajaksi. Katja tiesi, että ainakaan vanhemmat eivät tulisi häntä elättämään.
– Olin 17-vuotias, kun tapasin tulevan aviomieheni. Hän oli minua yhdeksän vuotta vanhempi. Koska lapsuudenkodissani oli rankkaa, ehkä etsin hänestä turvaa, Katja tuumaa.
Seurusteluaika oli kuitenkin myrskyisää, ja pariskunta ehti monta kertaa erota ja taas palata yhteen. Riitoja syntyi muun muassa pettämisestä. Kolmisen vuotta myöhemmin Katja sai kuulla odottavansa lasta. Mies lähti pakoon, mutta palasi paikkakunnalle lapsen synnyttyä.
– Olin silloin yksinhuoltaja. Miehen sukulaiset selvensivät hänelle, että hänen täytyy ottaa vastuuta. Minun isäni oli vanhanaikainen ja oli sitä mieltä, että meidän pitää mennä naimisiin. Itselläni oli mielialanvaihteluja, ja olin aivan eksyksissä. Ajattelin, että naimisiinmenon myötä asiat järjestyvät, Katja muistelee.
Niin ei kuitenkaan käynyt. Mies käytti paljon alkoholia ja oli väkivaltainen Katjaa kohtaan. Kolmen vuoden päästä Katjan mitta oli täysi, ja hän otti eron. Katja oli leipomossa töissä ja hoiti tytärtään sekä reumaa sairastavaa isäänsä.
Mies roikkui elämässä tyttären kautta. Heidän välinsä ovat aina olleet hyvät, eikä Katja halunnut erottaa lasta vanhemmastaan. Kun Katjan äiti kuoli syöpään, mies tarjosi lohduttavaa olkapäätä. Pian mies muutti Katjan ja heidän yhteisen tyttärensä asuntoon.
Colourbox.com
Hengenvaarassa
– Aluksi meni ihan hyvin, mutta sitten miehellä alkoi taas voimakas alkoholinkäyttö. Iltaisin ja viikonloppuisin piti päästä ravintolaan. Siinä oli myös sairautta taustalla, mustasukkaisuutta, Katja kertoo.
Kerran, kun tyttö oli hoidossa ja mies ravintolareissulla, Katjalle tuli tunne, ettei hän voi mennä kotiin. Vietettyään yön sukulaisten luona, Katja suuntasi kotiin. Hän löysi sekaisin olevan asunnon ja vihaisen miehen. Mies sätti Katjaa, ja Katja totesi suhteen olevan loppu.
– Hän otti valurautaisen paistinpannun ja oli lyömässä minua sillä. Jokin hänelle sitten tuli, eikä hän sitten lyönytkään. Sanoi vain, että ei tuollaista huoraa viitsi tappaa. Naapurilta sain soitettua apua, Katja kertoo.
Mies vainosi Katjaa aikansa. Kun mies joutui hakattavaksi jossain tappelussa, hän ilmeisesti oppi läksynsä ja lopetti Katjan häiriköinnin.
Colourbox.com
Toinen lapsi
Nyt 54-vuotias Katja päivittelee, miten pienelle ihmiselle voi tapahtua niin paljon. Hänen koko elämänsä on ollut hurjaa taistelua. Tasaisen harmaassa maailmassa välkkyy vain pieniä valopilkkuja. Yksi niistä ovat tietysti lapset.
Katja sai toisen lapsen avomiehensä kanssa. Pojalla oli huuli- ja suulakihalkio, joka vaati paljon leikkauksia. Katja menetti työpaikkansa, eikä hän päässyt opiskelemaan. Hän vietti paljon aikaa sairaalassa pojan kanssa ja teki pätkätöitä.
– Tytöllä oli vaikea teini-ikä, ja hänellä tuli riitaa mieheni kanssa. Me muutimme sitten lasten kanssa pois, paremmalle alueelle, Katja sanoo.
Nyt perheen elämä on suhteellisen tasapainoista. Tyttärellä on asiat kunnossa, ja Katja iloitsee saamistaan lapsenlapsista. Pojalla on pieniä ongelmia terveyden kanssa, mutta ei onneksi mitään suurta huolta. Katja itse ei ole enää työkykyinen.
– Minulla on rappeutumaa ja masennusta näistä tapahtumista johtuen. Olen nyt tapellut sen eteen, että pääsisin työkyvyttömyyseläkkeelle. Minua pidetään kuitenkin edelleen kuntoutuspuolella, vaikka minulla on niin paljon fyysisiä ongelmia, etten pysty enää tekemään töitä, Katja tuskailee.
Mutta Katja on päättänyt, ettei rupea katkeraksi. Hän antaa asian olla ja mennä omalla painollaan. Positiivisella asenteella Katja on selvinnyt tähänkin asti ja auttanut kaiken lisäksi läheisiään heidän ongelmissaan.
*) Nimi muutettu
Studio55.fi/Anette Lehmusruusu
Kuvat: Colourbox.com
Onko sinulla tarina kerrottavanasi?
Studio55.fi etsii jatkuvasti mielenkiintoisia tarinoita netissä kerrottavakseen ja kannustukseksi muille vaikeassa elämäntilanteessa eläville. Oletko selvinnyt vaikeasta sairaudesta tai onko tuttavallasi takanaan aivan huikea elämä eriskummallisine sattumuksineen? Myös pienempien ja suurempien järjestöjen teot ja muiden hyväksi toimivat aktiiviset ihmiset kiinnostavat meitä.
Ota meihin yhteyttä, niin ehkä kerromme studio55:läisille juuri sinun selviytymistarinasi. Lähetä tarinasi lomakkeen kautta tai sähköpostilla osoitteeseen studio55(at)mtv3.fi. Korvaathan osoitekentässä (at)-kohdan @-merkillä.
