Vakavaan onnettomuuteen joutunut Satu Silvo treenasi itsensä huippukuntoon
Näyttelijä ja ravintoloitsija Satu Silvon kroppa joutui koetukselle kymmenisen vuotta sitten, kun rinnekone murskasi hänet alleen Saariselällä. Hengenlähtö oli lähellä. Sinnikkäällä treenauksella Silvo sai itsensä työkuntoon, ja tänään hän voi loistavasti, sekä henkisesti että fyysisesti.
Kun rinteentamppauskone ajoi laskettelureissulla olleen näyttelijän yli, ensin ei edes tiedetty, jääkö Satu Silvo henkiin. Saatikka sitä, liikkuuko hän enää koskaan. Hän pääsi kuitenkin jaloilleen muutamassa kuukaudessa.
− Lääkärini ilmeestä näki, että hän on varma, että minut saadaan vielä kuntoon, Silvo kertoo.
Harjoittelu eteni viidestä minuutista viiteen tuntiin
Ensimmäiset kuntouttavat harjoitukset kestivät vain viisi minuuttia, mutta aluksi siinäkin oli Silvon rikkinäiselle vartalolle liikaa; kuntoilun jälkeen hänelle nousi korkea kuume. Silti hän luotti lääkäriinsä ja uskoi toipuvansa.
− En pelännyt missään vaiheessa. Minä vain treenasin.
Pikkuhiljaa Silvon keho alkoi taas tottua rasitukseen, joten harjoittelun määrää voitiin lisätä. Ensin niin, että viiden minuutin treenin jälkeen pidettiin 20 minuutin tauko ja niin edelleen. Lopulta Silvo treenasi ja venytti kehoaan joka päivä viiden tunnin ajan.
− Lantioni oli leikkauksen jälkeen niin jumissa, että jouduin kysymään lääkäriltäni, olivatko he laittaneet sen väärään asentoon, Silvo muistelee.
Lääkäri kuitenkin vakuutti, että kyse oli lihasten jämähtämisestä. Niinpä lihakset piti avata, ja luvassa oli entistä enemmän venytysharjoituksia.
Liikkeelle aamuseitsemältä
Nykyään Silvo liikkuu paitsi liikkumisen ilosta, myös pitääkseen onnettomuudesta muistuttavat kivut kurissa. Hän toteaa tekevänsä jatkuvaa tutkimusta vartalollaan siitä, millainen määrä ja millaista liikuntaa olisi parasta juuri hänelle. Lempilajeikseen hän mainitsee pyöräilyn, joogan ja pilateksen.
Tällä hetkellä Silvo treenaa valmentaja Juha Silvennoisen ohjaamana. Ohjelmaan kuuluu 75 minuutin urheilu-urakka alkaen seitsemältä aamulla kolmesta neljään kertaa viikossa.
− Vaikka en koskaan ole kaloreita laskenutkaan, tällä treenillä niitä ilmeisesti palaa ja paljon, Silvo sanoo.
Studio55/Elina Rantalainen
Uusimmat
-
09:03
Mara huolissaan ulkomaisen työvoiman tulorajoista, Riikka Purralta suora vastaus: "Tulorajan tarkoituksena on rajoittaa maahantuloa"
-
08:38
OP:n maksuissa on häiriöitä – palkat ja eläkkeet myöhässä
-
08:35
Tutkimus löysi helpotuksen ikääntymisestä johtuvaan muistin heikkenemiseen: "Yksinkertainen ja edullinen keino"
-
08:30
Moottoriurheilutähti Lindsay, 26, ei sulattanut neuvoa bikinikuvien julkaisusta: "Voin olla kova kuljettaja, vaikka minulla on tekokynnet"
-
08:18
Inflaatio hidastui toukokuussa – ruoka kallistui eniten
-
07:54
Florida Panthersin yllättämä NHL-seura palkkasi uuden seurapomon
-
07:21
Sauli Niinistö matkaa Brasiliaan ja tapaa maan presidentin
-
07:01
Suomen tuntematon urheilusuuruus palaa maajoukkuepaitaan – "Jäämies" noussut lajilegendaksi maailmalla
-
06:57
Venäjä jatkoi ilmaiskuja Kiovaan, kolmen ihmisen kerrotaan kuolleen – MTV seuraa sotaa
-
06:55
Ismo Alangon bändikaverit tekivät aikoinaan Zen Cafén jäsenille festarikepposen: "Siitä tuli kallis lasku"
-
06:45
Millaiset tekijät vaikuttavat koiran luonteeseen? Rotu ei määritä kaikkea
-
06:39
Sevilla palasi taas Eurooppa-liigan valtiaaksi – pettynyt Jose Mourinho kohahdutti tempullaan
-
06:30
Hyundai-pomolta maukas viesti Teemu Suniselle? "Tärkeä osa tiimiämme nyt ja tulevaisuudessa"
-
06:08
Asiantuntija ei usko puheisiin "Putinin kokin" vallankaappausaikeista: "Hän ei ole sotapäällikkö"
-
06:01
SM-liigan sensaatiomestari turmion tiellä: Johtoporras pakenee ja pelaajat välttelevät – Sihvonen: "Ei kenenkään käsissä"
-
06:00
Kesän leväennuste: Lämmin ja tyyni sää voi kasvattaa sinileväkukinnat voimakkaiksi
-
05:44
Ravintola-ala: Valtaosa ulkomaisista työntekijöistä tienaa alle 1 600 euroa – tässä syy
-
05:34
Yksityisen sosiaalipalvelualan lakko laajenee tänään
-
05:33
Kolmevuotias lapsi rimpuili rattaissa, äiti läimi avokämmenellä, kiroili ja karjui – sivullinen soitti hätäkeskukseen
-
05:20
Edustajainhuone hyväksyi Yhdysvaltain velkakaton nostamista koskevan sopimuksen
-
Lataa lisää