Uutuuskirja: Hjallis Harkimo kävi trendiyökerhossa HIFK-legendan kimppuun: ”Sinäkin saatana yrität tuhota hankkeeni!”

Marko Lempisen kirjoittama kirja Harkimo – Tarina likaisesta Harrystä kertoo tapauksen helsinkiläisestä yökerhosta, jossa HIFK:n toimintaan pettynyt Hjallis Harkimo ajautui käsirysyyn.

Tapahtumat sijoittuvat kevääseen 1996, kun Hjallis Harkimon työt rakenteilla olevan Hartwall Areenan kanssa olivat kiivaimmillaan. Harkimo oli viettämässä iltaa yökerho The Tenth Floorissa, joka tunnetaan nimellä ”Kymppikerros”.

Kirjan mukaan humalassa ollut Jokerien pomo näki HIFK:n taustavaikuttaja, seurassa kaksi SM-kultaa voittaneen, Tommi Salmelaisen ja alkoi haastaa riitaa. Hän nimitteli Salmelaista petturiksi.

– Mitä vittua te oikein meinaatte? Sinäkin saatana yrität tuhota hankkeeni, Hallis oli kirjan mukaan huutanut.

Tilanne eteni siihen pisteeseen, että paikalla olleen ex-pelaaja Heikki ”Hexi” Riihirannan piti tulla väliin.

– Riihiranta pelkäsi isokokoisen, selvästi hermostuneen Salmelaisen pieksevän Hjalliksen pahanpäiväisesti ja pisti taitavaksi kehutut puhelahjansa peliin. ”Hexi” otti omalla rauhallisuudellaan tilanteen haltuun, Lempinen kirjoittaa.

Taustalla oli HIFK:n 22. maaliskuuta 1996 lähettämä tiedote, jossa SM-liigaseura kertoi jatkavansa pelejään valmistuvan Hartwall Areenan sijaan Helsingin vanhassa jäähallissa. Harkimo oli myynyt uuteen halliin aitioita ja klubituoleja olettaen, että HIFK on mukana.

Kirjan mukaan Hjallis vetosi siihen, että HIFK oli rikkonut sopimusta. HIFK olisi sopimuksen mukaan saanut kymmenen prosenttia areenayhtiön osakepääomasta.

Hartwall oli lähtenyt uuden areenan pääsponsoriksi, ja tilanne oli vaikea, koska kilpailija Sinebrychoff oli HIFK:n pitkäaikainen tukija. Harkimo tiedosti tilanteen, mutta hän syytti HIFK:ta, joka hänen mielestään julkisti päätöksen mahdollisimman haitallisena ajankohtana.

HIFK:n toiminnanjohtaja Frank Mobergin mukaan puolestaan Harkimo ei koskaan allekirjoittanut aiesopimusta.

– Hjallis pulasi aiesopimuksessa HIFK:lle kohtuuhintaisen vuokrasopimuksen sekä omat toimistotilat ja areenayhtiön hallituspaikan. Sopimuksen varjolla Hjallis sitten hankki rahoitusta omaan projektiinsa. Kun hän ei kuitenkaan useista pyynnöistämme huolimatta suostunut allekirjoittamaan aiesopimusta, epäilyksemme heräsivät. Ei hänellä ollut aikomustakaan ottaa HIFK:ta areenaansa, Moberg kertoo kirjassa.

Moberg kertoo, että lopullisissa asiakirjoissa HIFK:lle ei enää luvattukaan hallituspaikkaa eikä omia toimistotiloja. Areenan käyttövuokra oli hänen mukaansa lähes kaksinkertaistunut. Näin HIFK ei voinut tehdä sopimusta.

Moberg sanoo, että jos alkuperäisessä sopimuksessa olisi pysytty, HIFK ei olisi perääntynyt hankkeesta.

– Julkisuudessa elettiin Hjallis-huumassa, ja siinä leikissä hän vei minua kuin litran mittaa. Se oli härskiä peliä, jonka hän tunnetusti osaa, Moberg sanoo.

Harkimo harkitsi oikeustoimiakin, mutta vetäytyi aikeistaan myöhemmin.

Torstaina julkaistava Marko Lempisen teos Harkimo – Tarina likaisesta Harrystä (Otava) kertoo Harkimon koko tarinan ilman, että häntä itseään olisi haastateltu kirjaan. Uutuusteokseen on haastateltu kirjoittaja Lempisen mukaan noin sataa ihmistä.

Lue myös:

    Uusimmat