Vihapuheilla ei ole paikkaa Jokerien ottelutapahtumissa, helsinkiläisseura viestittää.
Helsingin Jokerit on julkaissut sosiaalisessa mediassa tiukan kannanoton katsojien käytöstä koskien.
Seura kirjoittaa, että alkukausi ja paluu jääkiekon SM-liigaan on ollut odotetusti täynnä tunteita, mutta välillä tunteet ovat päässeet läikkymään yli.
– Haluamme muistuttaa, että vihapuheilla ei ole paikkaa Jokereiden ottelutapahtumissa, Jokerit evästää.
Helsinkiläisseura ilmaisee arvostavansa ja kunnioittavansa suuresti kannattajiaan ja koko yhteisöään.
– Samalla toivomme arvostusta joukkuettamme, sen jäseniä, koko organisaatiota ja arvojamme kohtaan. Kunnioitetaan myös vastustajiamme, heidän fanejaan sekä organisaatioitaan.
– Tunteet ja mielipiteet kuuluvat urheiluun, mutta pidetään huolta siitä, että ne ilmaistaan toisia kunnioittaen. Annetaan kaikille työrauha keskittyä siihen, mikä on tärkeintä.
Julkaisun ydinviesti on kiteytetty myös kuvaan kolmella lauseella.
– Tunteet kuuluvat jääkiekkoon. Vihapuheet eivät. Kunnioitetaan toinen toisiamme.
Viestin antajiksi on kirjoitettu Jokerit-pelaajat ja -organisaatio.
Valtos-lakanoita
Jokerit oli hävinnyt kauden ensimmäiset viisi otteluaan, ja fanien keskuudesta oli vaadittu päävalmentaja Tomek Valtoselle potkuja.
