Lapsi ja hänen vanhempansa löytyivät hukkuneina maanantaina Raaseporissa.
Aikuinen ja alle kouluikäinen lapsi löytyivät hukkuneina maanantaina vedestä Västerbyn ulkoilualueella Raaseporissa.
Aikuinen oli lapsen vanhempi, kertoo rikoskomisario Mats Sjöholm Länsi-Uudenmaan poliisilaitokselta MTV Uutisille. Poliisi ei ota kantaa siihen, kumpi vanhempi on kyseessä.
Lapsi oli alle kouluikäinen, mutta ei vauvaikäinen.
Lue myös: Aikuinen ja lapsi löytyivät hukkuneina Raaseporissa
Poliisin mukaan kaksikko oli ilmoitettu kadonneeksi samana iltana Raaseporin Tammisaaressa. Ilmoituksen teki omainen.
Kaksikkoa etsittiin laajasti. Etsintöihin osallistui poliisin lisäksi muitakin viranomaisia.
Menehtyneet löydettiin hieman ennen kello kymmentä maanantai-iltana.
Sjöholm kertoo, että tässä vaiheessa poliisilla ei ole selvää käsitystä tapahtumien kulusta. Hänen mukaansa on täysin mahdollista, että he ovat vahingossa joutuneet veteen.
Kyseisessä paikassa ei ole uimarantaa.
Tapahtumapaikan Sjöholm kertoo olevan metsässä sijaitsevan järven vieressä.
– Kyseessä on kallio, mutta ei kuitenkaan puhuta mistään isoista korkeuseroista, Sjöholm kommentoi.


