Poliisi tutkii useita ruokakauppoihin kohdistuneita varkauksia Espoossa. Epäillyt ovat paikallisia noin 15-vuotiaita nuoria.
Espoota, etenkin Tuomarilan, Espoon keskuksen sekä Suvelan aluetta piinaa nuorten ryöstelyaalto. Poliisilla on tiedossa keväältä 2026 useita tapauksia, jossa lauma nuoria on tullut kauppaan viemään elintarvikkeita ja käyttäytymään häiritsevästi. Poliisin mukaan teot ovat suunnitelmallisia.
– Ainakin kerran nuoret ovat jopa avoimesti keränneet ostoskoreihin tavaraa ja poistuneet juosten kaupasta maksamatta samalla, kun osa pitää kaupan ovia valmiiksi auki, poliisin tiedotteessa kuvaillaan.
Anastetun omaisuuden arvo on noin 1000–1500 euroa. Tapauksia tutkitaan Espoon pääpoliisiaseman nuorisorikostutkintaryhmässä varkauksina, ja pääepäillyt on tunnistettu jo hieman alle kymmenestä tapauksesta.
Tapauksen esitutkinta jatkuu, jotta koko ryhmä saadaan tunnistettua ja toiminta lopetettua, poliisi kertoo. Jokaisesta epäillystä on tehty myös lastensuojeluilmoitus.

