Uutissuomalainen: Suomessa tehtiin viime vuonna vähemmän itsemurhia kuin lähes 70 vuoteen

Joka kymmenes nuori aikuinen harkinnut vakavasti itsemurhaa kuluneen koronavuoden aikana – mitä hälyttävälle tilanteelle pitäisi tehdä? 8:29
Uutisjuttu: Joka kymmenes nuori aikuinen on harkinnut vakavasti itsemurhaa kuluneen koronavuoden aikana – mitä tilanteelle pitäisi tehdä? (julkaistu 9.9.2021)

Tilastokeskuksen tuoreen tilaston mukaan 717 ihmistä riisti hengen itseltään viime vuonna Suomessa, kertoo Uutissuomalainen.

Edellisen kerran itsemurhien määrä on jäänyt Tilastokeskuksen tilastoissa alhaisemmaksi vuonna 1951, jolloin itsemurhia kirjattiin 636.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimusprofessori Timo Partonen sanoo Uutissuomalaiselle, että myönteistä kehitystä selittää lähinnä se, että etenkin masennus osataan tunnistaa paremmin ja aikaisemmin.

Masentuneita on Partosen mukaan myös osattu hoitaa aiempaa paremmin. Väestömäärään suhteutettuna vuoden 2020 itsemurhalukema on pienempi kuin vuoden 1951.

70 vuotta sitten Suomen väkiluku oli vasta noin neljä miljoonaa, kun taas viime vuonna suomalaisia oli yli 5,5 miljoonaa.

Lue myös:

    Uusimmat