Jos kaupungin tulot perustuvat suureksi osaksi poliisin kirjottamiin sakkoihin, ei kunnian kukko laula sakotuksen vähentämistä ajavalle poliisipäällikölle.
George Mumma aloitti coloradolaisen Morrisonin pikkukaupungin poliisipäällikkönä vuonna 2017.
Pikkuinen, vain 428:n asukkaan kaupunki oli saavuttanut autoilijoiden keskuudessa maineen suoranaisena sakkorysänä. Asia on noussut esiin jopa Googleen jätetyissä kävijäarvosteluissa.
Mummakin sai pian selville, että valtavan iso osa kaupungin tuloista oli peräisin ylinopeussakoista. Parantaakseen sekä kaupungin että poliisilaitoksen mainetta, määräsi Mumma alaisensa kirjoittamaan vähän vähemmän sakkoja autoilijoille.
Lue myös: Fordin uusi keksintö – poliisin suosima auto hukkuu liikenteen sekaan entistä paremmin
Lopulta Mummaa oltiin kuitenkin ajamassa ennenaikaiselle eläkkeelle. Mumma sai ylemmiltään nuhtelut, koska ei ollut jatkanut sakotusta yhtä aggressiivisesti kuin edeltäjänsä. Hän teki selväksi, ettei tulisi hyväksymään sitä, että kaupungin budjetti perustui lähinnä sakkotuloihin ja tarttui eläketarjoukseensa aiemmin tänä vuonna.
– Tämä on eettinen ongelma, Mumma sanoi.