Uudenvuoden juhlat päättyivät miehen kuolemaan Teuvalla – sanaharkka vieraiden kanssa yltyi painiksi, jonka jälkeen juhlien isäntä menehtyi

Uudenvuoden juhlinta päättyi Etelä-Pohjanmaalla Teuvalla paikkakuntalaisen miehen kuolemaan, kun illanvieton yhteydessä alkanut sanaharkka oli yltynyt painiksi.

Pohjanmaan poliisin mukaan hiukan alle kuusikymppinen paikkakuntalainen mies kuoli jonkinlaisen painiottelun seurauksena.

Teuvalla sijaitsevassa talossa oli juhlittu uutta vuotta, kun paikalle oli saapunut kolme 1960-70-luvulla syntynyttä miestä.

Vieraiden ja talon isännän välille oli syntynyt sanaharkkaa, joka oli poliisin mukaan yltynyt painiskeluksi. Painin jälkeen talon isäntä oli menehtynyt äkillisesti.

Poliisi tutkii asiaa kuolemantuottamuksena ja pahoinpitelynä. Tutkinnallisista syistä poliisi kertoo ottaneensa kiinni asuntoon vierailulle tulleet, lähialueella asuvat miehet.

Lisää aiheesta

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Olemme päivittäneet MTV Oy:n tietosuojakäytännön. Päivityksen yhteydessä Mediahub Oy:n tietosuojakäytäntö on yhdistetty osaksi MTV:n tietosuojakäytäntöjä. Lue lisätietoja tästä.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja