Hannu Moilasen ja saariketun kohtaamisesta kokkolalaisella ulkoluodolla syntyi lastenkirja.
Kokkolalainen Hannu Moilanen, 62, oli tammikuussa tavanomaisella luontoretkellään. Hän kierteli eväät ja kamera repussaan autioilla ulkoluodoilla, mutta mitään kuvattavaa ei löytynyt. Talvipäivä oli erityisen harmaa ja kolea. Kotvan käveltyään mies istahti syömään eväitään. Tämän jälkeen hän laittoi pitkäkseen ja torkahti hetkeksi.
– Kun aukaisin silmäni, niin siinä vieressä minua tollotti kettu. Kohtaamispaikka oli hyvin outo, ulkoluoto, jossa ei ole koskaan muita kuin lokkeja.
– Kettu oli myös pullea ja erikoisen värinen. Se oli väriltään melko punertava.
Moilanen ja kettu tuijottivat hetken toisiaan. Sitten mies alkoi puhua ketulle rauhallisella ja matalalla äänellä. Kettu rauhoittui puheeseen ja nukahti viimein luodolle.
– Kohtaaminen jäi kaivelemaan, mietin sitä vielä yölläkin. Mietin, että minun on mentävä sinne uudelleen.
Yhteinen eväshetki
Seuraavana aamuna Moilanen suuntasi jälleen samalle luodolle. Nyt hänellä oli repussaan koiranmakkaraa kettua varten. Tuuli oli yltynyt entistä ankarammaksi, eikä eläintä näkynyt ensin missään. Moilanen ehti jo ajatella, että kohtaaminen jäi yhteen kertaan.
– Mutta kun istahdin alas, niin siihen se taas ilmestyi. Se oli ollut jossain jäälautan alla piilossa.
Repolainen haistoi oitis herkut Moilasen repusta. Kettu koki tilaisuutensa tulleen, kun mies laski kantamuksensa maahan.
– Ärähdin ketulle, että odottaisi nyt hetken eväiden kanssa. Se meni siihen vähän matkan päähän istumaan, ja onneksi minulla oli kamera valmiina. Tajusin jo kuvaa ottaessani, että nyt napsahti kohdalleen, Moilanen kuvailee mielensä pahoittaneen kettukuvan syntyä.
