Uskomaton ääni! Hän on Spielbergin West Side Storyn Maria – himoitun pääosan nappasi vasta 17-vuotias opiskelija

Steven Spielbergin ohjaamaan West Side Story -elokuvaan on valittu naispääosanesittäjä.

Vasta 17-vuotias Rachel Zegler voi olla todella ylpeä itsestään, sillä hänet on valittu 30000 hakijan joukosta esittämään naispääosaan Steven Spielbergin ohjaamaan West Side Storyyn. Miespääosan nappasi Ansel Elgort jo kolme kuukautta sitten.

– Olen niin kiitollinen päästessäni työskentelemään lempiohjaajani kanssa, tämä on aivan uskomatonta, Zegler tviittasi saatuaan tietää valinnastaan.

Lehdistötiedotteessa Zegler painotti vielä, miten tärkeä musikaalirooli on Yhdysvaltojen espanjankieliselle yhteisölle.

– Marian rooli on ikoninen, ja Kolumbiasta tulleena amerikkalaisena olen hyvin otettu tästä mahdollisuudesta, Zegler sanoo.

Zeglerille elokuvarooli on ensimmäinen, mutta hänen lauluaan on saattanut kuulla sosiaalisessa mediassa. Zegler on julkaissut muun muassa Twitterissä aktiivisesti covereitaan tunnetuista kappaleista. Kuuntele alta pätkä tähdenalun laulutaidoista.

Shakespearen Romeoon ja Juliaan perustuva West Side Story kertoo riipaisevan tarinan Tonysta ja Mariasta, jotka rakastuvat toisiinsa huolimatta kuulumisestaan vihollisjengeihin. Uuden elokuvan kuvaukset alkavat tulevana kesänä.

Lähde: EW

Lue myös:

    Uusimmat