Uskoisitko 60-vuotiaaksi? Eudora saa treffipyyntöjä jopa parikymppisiltä: "Sekä kiusallista että imartelevaa"
Kaikki eivät usko Eudoran olevan 60-vuotias, kertoo The Mirror-sivusto.
60-vuotias Eudora Okoro kertoo The Mirror-sivuston haastattelussa, että häntä luullaan jatkuvasti paljon nuoremmaksi. Monet uskovat brittinaisen olevan kolmekymppinen.
Tanssinopettajana työskentelevä Eudora kertoo, ettei ole koskaan ottanut botoxia tai käynyt kauneusleikkauksissa. Hänen mukaansa nuorekkaan ulkonäön salaisuus piilee riittävässä nesteytyksessä, aktiivisessa elämäntyylissä sekä riittävän tehokkaan aurinkosuojan käytössä.
Eudora on entiseltä ammatiltaan juristi. Nykyisin hän tekee osa-aikaisesti DJ-keikkoja tanssin opetuksen ohella.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen täältä.
Treffipyyntöjä nuorilta miehiltä
Eudora on tällä hetkellä sinkku. Hänen aviomiehensä Paul, 52, menehtyi pari vuotta sitten.
Eudora kertoo saaneensa monilta miehiltä treffipyyntöjä. Nuorimmat treffikutsuja lähettäneet ovat olleet 21-vuotiaita.
– On sekä hieman kiusallista että imartelevaa, kun joku noin nuori ottaa yhteyttä, hän kertoo.
– He uskovat minun valehtelevan ikäni, kun kerron sen. Ja jos minun koskaan pitää kertoa jollekulle syntymäpäiväni, he uskovat minun seonneen.
Eudoran mukaan hänen ulkonäköönsä ei liity sen ihmeellisempää salaisuutta. Pitää vain elää terveellisesti.
– Ihmiset huolehtivat autoistaan, kodistaan ja puutarhastaan, mutta eivät kehostaan.
– Olen elävä todiste siitä, että ikä on vain numero.
Jos kuvat eivät näy, voit katsoa ne täältä.
Lue myös: Sometähti Veronika, 18, esitteli äitinsä somessa – ikäeroa 22 vuotta, mutta sitä on vaikea uskoa!
Kasvipohjainen ruokavalio ja riittävästi vettä
Eudora kertoo alkaneensa huolehtia itsestään teini-ikäisenä. Tuolloin hänen isänsä sanoi, että kyllä painoa alkaisi kertyä, kun hänestä tulisi vanhempi. Eudora päätti, että hänelle ei käy niin.
Aamuisin Eduora juo hedelmistä tai vihanneksista valmistettua mehua. Hän noudattaa kasvipohjaista ruokavaliota. Hän juo kaksi litraa vettä päivässä.
Tanssitunnit pitävät hänet aktiivisena. Vapaa-ajallaan hänestä on mukavaa käydä pitkillä kävelylenkeillä.
– Uskon ikääntymisemme olevan täysin omissa käsissämme, ellei sitten kyse ole jostain terveysongelmasta
– Hyvässä kunnossa ja aktiivisena pysyminen auttaa selviämään kaikesta. Se vaikuttaa terveyteen sekä henkisesti että fyysisesti, hän uskoo.
Silloin tällöin Eudora juo lasillisen viiniä tai syö vähän suklaata. Hän suosii tummaa suklaata ja juo runsaasti vettä ennen nukkumaanmenoa, jos illalla on tullut juotua alkoholia.
Lue myös: Hoitajan hoksaus saattoi pelastaa lääkärin kiusalliselta tilanteelta: "Nainen on hänen vaimonsa..."
Lähteet: Eudora Okoro-Andrew/ Facebook, Mirror
Uusimmat
-
08:02
Coldplayn keikat aiheuttavat poikkeusjärjestelyjä: "Kärsivällisyydellä ja positiivisella mielellä pääsee pitkälle"
-
08:02
Video näyttää hurjan ajojahdin Tampereen liukkailla teillä – kortiton huumekuski kipitti karkuun, kunnes katui
-
08:01
Vuoden unikeko on Panu Routila
-
07:49
NHL-seuran pitkäaikainen apuvalmentaja on kuollut 54-vuotiaana
-
07:32
Jenkkianimaattori Phil Mendez sai potkut Disneyltä Mikki Hiiren vuoksi ja päätyi Helsinkiin – on "henkensä velkaa" Suomelle
-
07:17
Ida Hulkko törmäsi olympialaisissa pahaenteiseen kylttiin – kuitti urheilijatovereille: "Ei käy kyllä kateeksi"
-
07:15
Martin käsittämättömässä lentosuorituksessa veri valuu päähän: "Ei moni poika pysty"
-
07:01
Sandra Bullock 60 vuotta – Hollywood-tähdellä raju vuosi takana
-
06:48
WSJ-kysely: Harris kirii Trumpin johtoasemaa
-
06:43
Kommentti: Urheilijoiden ilmeet sen kertoivat – mahtipontisissa avajaisissa ikävä sivumaku
-
06:31
Lemmikin tappaneen koiran omistajaa ei välttämättä voi tuomita mistään – silti on jopa oikeus tappaa hyökkäävä koira
-
06:29
Ballerinat jalassa? Tätä mieltä on jalkaterapeutti
-
06:12
Heidi kuvasi puutarhassaan pinkin heinäsirkan – asiantuntija kertoo, mikä kumma se on
-
06:01
Eva: Yli puolet suomalaisista alentaisi perintöveroa
-
05:30
Olympialaiset käyntiin täydellä teholla – katso lauantain suomalaiset
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
Lataa lisää