Useat suomalaiset kokevat ikärasismia ja syrjintää työpaikallaan – huolestuttava tilanne uhkaa jopa kansantaloutta: "Suomella ei ole varaa menettää työikäisten ihmisten työpanosta työolosuhteiden takia"

Ikä, alentunut työkyky ja etninen tausta koetaan suomalaisessa työelämässä merkittävimmiksi syiksi epätasa-arvoiselle kohtelulle ja vaikeuksille saada töitä, kertoo työeläkeyhtiö Elon kyselytutkimus.

Yli kolmasosa suomalaisista on kyselyn mukaan kohdannut epätasa-arvoista kohtelua työelämässä. Tällaista kohtelua kokeneista lähes puolet kertoi syyksi iän.

Muita yleisiä syitä olivat sukupuoli, etninen tausta ja alentunut työkyky. Naiset kertoivat kohdanneensa epätasa-arvoista kohtelua selvästi useammin kuin miehet.

Yli kolmasosa työssäkäyvistä vastaajista oli havainnut nykyisellä työpaikallaan puutteita tasa-arvon toteutumisessa.

Kuitenkin vain alle puolet kertoi puuttuneensa havaitsemaansa epätasa-arvoiseen kohteluun.

– Aiheesta keskustelu on alku, mutta puhe ei kanna kovin pitkälle, vaan myös asenteiden täytyy muuttua. Organisaatioiden täytyy johdon esimerkillä kääriä hihat ja ryhtyä aitoihin, näkyviin tekoihin, jotta monimuotoisuus ja yhdenvertaisuus edistyvät, sanoo Elon henkilöstöjohtaja Hilkka Malinen tiedotteessa.

Ikäsyrjintä huolestuttavan iso ongelma työnhaussa

Yli puolet vastaajista piti ikää syynä epätasa-arvoiselle kohtelulle tai vaikeuksille saada töitä. Erityisesti 18–29-vuotiaat ja yli 50-vuotiaat olivat havainneet työnhaussa vaikeuksia.

– On huolestuttavaa, että lähes kolmasosa vastaajista oli havainnut juuri ikään liittyviä vaikeuksia työnhaussa. Eläkeikä nousee joka vuosi, mutta samalla työikäisiä on yhä vähemmän. Pärjätäkseen Suomi tarvitsee pitkiä työuria, ja niitä ei synny, jos ikään liittyvät asenteet eivät muutu, Malinen muistuttaa.

Yli kolmasosa kaikista epätasa-arvoista kohtelua kokeneista ei tehnyt asialle mitään. Yli neljäsosa oli vaihtanut työpaikkaa. Useampi kuin joka kymmenes epätasa-arvoa kokeneista kertoi jääneensä kohtelun vuoksi pois työelämästä.

– Tutkimuksen tulokset ovat erittäin huolestuttavia. 13 prosenttia huonoa kohtelua kokeneista oli jäänyt pois työelämästä. Se on kylmäävä luku, sanoo Elon pääekonomisti Tiina Helenius tiedotteessa.

Heleniuksen mukaan esimerkiksi Ruotsissa 55–64-vuotiaiden työllisyysaste on Suomea huomattavasti korkeampi.

– Hallituksen 75 prosentin työllisyystavoite tarkoittaa, että tarvitsemme yli 60 000 uutta työllistä, mikäli työikäisen väestön supistuminen jatkuu aikaisempien vuosien vauhdilla. Suomella ei ole varaa menettää työikäisten ihmisten työpanosta epäoikeudenmukaiseksi koettujen työolosuhteiden takia, hän lisää.

Monimuotoisuutta arvostetaan enemmän

Suomalaisesta työelämästä kantautuu myös hyviä uutisia. Tutkimustulosten mukaan yli 40 prosenttia uskoo, että monimuotoisuutta arvostetaan tänä päivänä enemmän kuin ennen.

Useampi kuin joka kolmas kaikista vastaajista piti omaa työpaikkaansa erittäin tai melko monimuotoisena. Joka viidennen mielestä erilaisuus tai erilaisten ihmisten määrä omalla työpaikalla oli kasvanut kahden viime vuoden aikana.

Elon tutkimuskysely toteutettiin verkkokyselynä touko-kesäkuussa.

Tutkimuksessa tarkasteltavat henkilökohtaiset ominaisuudet rajattiin viiteen monimuotoisuuden ilmentymään, jotka olivat sukupuoli, ikä, alentunut työkyky, seksuaalinen suuntautuminen ja etninen tausta. Kyselyyn vastasi yhteensä 2 020 työelämässä olevaa 18–64-vuotiasta. Tutkimuksen toteutti Elon toimeksiannosta Mediatoimisto Voitto.

Lue myös:

    Uusimmat