USA:n automarkkinoilla tapahtui huhtikuussa jotain, mitä ei ole sattunut koskaan aiemmin

Tällainen on Suomeen saapuva Ram 1500 3:10
Tällainen on Suomeen pari vuotta sitten saapunut Ram 1500.

Koronavirustilanne on aiheuttanut mielenkiintoisiakin ilmiöitä autokaupassa ympäri maailman. Esimerkiksi Yhdysvalloissa huhtikuu oli kautta aikain ensimmäinen kuukausi, jolloin maassa myytiin enemmän avolava-autoja kuin henkilöautoja.

Maailmanlaajuinen katumaasturibuumi on johtanut Yhdysvalloissa myös avolava-autojen suosion kasvuun. Vielä viisi vuotta sitten henkilöautoja myytiin kuukaudessa puolisen miljoonaa kappaletta enemmän kuin avolavoja.

Huhtikuussa Yhdysvalloissa pickupeja myytiin kuitenkin 17 000 kappaletta enemmän kuin henkilöautoja. Erikoinen tilanne johtunee pitkälti siitä, että vaikka koronavirustilanne on lykännyt monia henkilöautokauppoja, on se vaikuttanut usein työkäytössä olevien avolavojen myyntiin vähemmän.

USA:n avolavamarkkinoita käytännössä kolmistaan pyörittävät jätit General Motors, Fiat Chrysler ja Ford ovat myös pyrkineet vauhdittamaan avolavojensa myyntiä korona-aikana tavallista paremmilla tarjouskampanjoilla ja rahoitussopimusten nollan prosentin koroilla.

Fiat Chryslerin toimitusjohtajan Mike Manleyn mukaan he odottavat avolavojen myyvän vielä toukokuussakin henkilöautoja paremmin. Mutta koronaviruksen aiheuttama katkos tuotannossa on johtanut siihen, että tiettyjen mallien kohdalla valmistaja joutuu myymään eioota.

Lähde: Bloomberg

Lue myös:

    Uusimmat