Mainos

Unohda nämä turhat terveyssäännöt – enemmän haittaa kuin hyötyä!

Uusi elämä on alkanut monessa perheessä ja nyt kiinnitetään huomiota säännölliseen liikkumiseen, hyvään ravintoon ja lepoon. Kaikki terveyssäännöt eivät kuitenkaan ole todellisuudessa toimivia.

Terveysvinkkejä on joka lähtöön, eivätkä ne kaikki ole toimivia. Listasimme yhteen yleisimmät harhaluulot.

Liika veden litkiminen on haitaksi

Vettä tulisi juoda noin litra päivässä, mutta liiallinen vedenjuonti voi pahimmillaan johtaa kehon myrkytystilaan. Unohda siis jatkuva nesteen lipittäminen.

Pärjäät ilman terveellisiä välipaloja

Usein neuvotaan syömään joka kolmas tunti, jotta aineenvaihdunta ei pääse hiipumaan, mutta tämä ei sovi kaikille. Chicagon yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan aineenvaihduntasi ei huonone vaikket söisikään läpi päivän – ja jatkuva välipalojen syönti voi jopa edesauttaa päivittäisen kalorisuosituksen ylitystä.

Opettele tunnistamaan oma ateriarytmisi. Jos syöt jatkuvasti, voi se vain kerryttää turhia lisäkiloja.

Nuku hikoilun sijaan

Jos tapanasi on treenata aamuisin, muistathan pyhittää jotkut aamut myös nukkumiselle.

Chicagon yliopiston tutkimus kertoo, että unenpuute saa aikaan kiihtynyttä nälkähormonin eritystä ja näin ollen voit sortua ahmimaan suurempia määriä kuin silloin, jos nukkuisit pidempään. Lisäksi riittävä uni vaikuttaa terveyteen kokonaisvaltaisesti: Se pitää

Väsyneenä treenaaminen on erityisen raskasta keholla ja riittävä uni on tärkeä osa hyvää terveyttä.

Tee jotakin mitä rakastat

Jos treeniohjelmaasi kuuluu erilaisiä osuuksia, jotka tuntuvat urheilun sijaan totaaliselta rääkkäykseltä, kokeile joskus tehdä jotakin, mistä pidät! Hauskojen aktiviteettien harrastaminen voi nimittäin olla hyödyllisempää kuin itsensä pakottaminen inhottaviin liikesarjoihin toistuvasti. Kokeile vaikkapa kalliokiipeilyä!

Muista laiskotella!

Myös laiskottelu on tärkeä osa hyvinvointia – kukaan ei voi jatkuvasti elää täydet lasissa! Ota välillä aikaa itsellesi ja jätä treenit väliin hyvällä omallatunnolla. Jos koet olosi väsyneeksi, nuku, lepää ja palaudu.

Jos kuitenkin huomaat elämäsi olevan yhtä palautumista, on aika ravistella väsymys pois reippaalla lenkillä!

(MTV3)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.