Ulkopoliittisen instituutin johtajaksi neljä hakijaa – joukossa Hanna Ojanen ja Mika Aaltola

USA talous hyytyy – Kiina ylläpitää riittävää talouskasvua 8:15
USA:n talous hyytyy. Kiina ylläpitää riittävää talouskasvua.

Muun muassa Tampereen yliopiston Jean Monnet -professori Hanna Ojanen ja Ulkopoliittisen instituutin (Upi) ohjelmajohtaja Mika Aaltola hakevat Upin johtoon. Heidän lisäkseen paikkaa tavoittelevat Upin ohjelmajohtaja Juha Jokela ja NIVA-instituutin johtaja Birgitta Forsström.

Paikka vapautuu ensi vuoden alussa, kun Ulkopoliittisen instituutin nykyinen johtaja Teija Tiilikainen jättää tehtävänsä kahden toimikauden jälkeen. Johtaja valitaan viideksi vuodeksi kerrallaan, ja hän voi jatkaa korkeintaan kaksi toimikautta.

Hanna Ojanen on ennen Jean Monnet -professuuriaan työskennellyt muun muassa Ruotsin kansainvälisten suhteiden instituutin tutkimusjohtajana. Hän on myös toiminut aiemmin Upissa ohjelmajohtajana, vanhempana tutkijana ja tutkijana sekä Helsingin yliopiston kansainvälisen politiikan professorina.

Mika Aaltola johtaa Upissa globaali turvallisuus -tutkimusohjelmaa. Mediassa paljon esiintyvän Aaltolan asiantuntemusalueita ovat etenkin Yhdysvaltojen sisä- ja ulkopolitiikka sekä Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikka.

Juha Jokela puolestaan johtaa Upin Euroopan unioni -tutkimusohjelmaa. Hän on erikoistunut muun muassa EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan ja Suomen EU-politiikkaan.

Birgitta Forsström on hakijoista tuntemattomin. Hän on toiminut aiemmin muun muassa ammattikorkeakoulu Novian vararehtorina.

Upin hallitus kokoontuu kuun lopulla päättämään, ketkä hakijoista kutsutaan haastatteluun. Hakuprosessi etenee huhtikuussa haastatteluilla.

Lue myös:

    Uusimmat