Mika Niikko selittää porua herättänyttä Ukraina-tviittiään: "En ottanut kantaa"

Perussuomalaisten puheenjohtaja Purran mukaan Niikon sittemmin poistama tviitti ei ollut puolueen linjan mukainen. Niikko täsmensi viestiään myöhemmin.

Ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Mika Niikko (ps.) julkaisi tiistaina tviitin, joka herätti tuoreeltaan tyrmistystä.

Tviitissään Niikko muun muassa kirjoitti, että nyt pitäisi Ranskan presidentin Emmanuel Macronin tai jonkun muun "astua julkisuuteen ja sanoa, että Ukraina ei liity Natoon".

–  Muutoin neuvottelut ei onnistuneet Venäjän näkökulmasta ja seuraukset on karmivat. Eikö Lännestä löydy yhtä viisasta päämiestä joka Venäjän tuntee? hän kirjoitti.

Myöhemmin Niikko kommentoi aihetta keskusteluketjussa.

–  Toki Ukrainalla kuten myös Suomella on oikeus hakea Naton jäseneksi, mutta realiteettia ei vaan Ukrainalla ole olemassa pitkää aikaan ja sen ääneen sanominen tuntuu olevan aika vaikeaa kaikille, hän kommentoi.

Sittemmin Niikko poisti kohutviittinsä. Hän kertoi STT:lle viestin olleen epätarkasti ilmaistu, ja hän täsmensi näkemystään myöhemmin.

–  Toki olen sitä mieltä että jokainen itsenäinen valtio on vapaa hakemaan Nato-jäsenyyttä. Tällä hetkellä Ukrainan Nato-jäsenyys ei ymmärtääkseni ole realistinen. Jännitteiden lieventämiseksi vuoropuhelun jatkaminen ja uhittelun vähentäminen on tärkeää, Niikko kirjoitti.

"Huolimattomasti muotoiltu vastaus"

Niikko sanoi myöhemmin STT:lle, että hänen ensimmäinen jo poistamansa tviitti oli huolimattomasti muotoiltu vastaus perussuomalaisten entiselle kansanedustajalle Reijo Tossavaiselle, joka on hänen tuttunsa. Tossavainen tviittasi, että Macronin ja Putinin peräti 5,5 tunnin neuvottelu oli tähän asti ehkä myönteisin merkki neuvotteluratkaisun mahdollisuudesta.

– Tarkoitin, että jännitteisen tilanteen lieventämiseksi on tärkeää löytää diplomaattinen ratkaisu. Kärjistäminen ei aja kenenkään etua. Se oli se ajatukseni, mutta huolimattomasti sen muotoilin, Niikko sanoo.

– En ottanut tviitissä kantaa Nato-jäsenyyden hakemiseen tai pääsemiseen, vaan se oli enemmänkin realistinen toteamus, että tässä nimenomaisessa tilanteessa se ei ole ajankohtainen.

Niikko myöntää, että ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajan pitäisi olla huolellinen siinä, mitä tviittaa.

– Pitää olla huolellisempi Twitterissä jatkossa.

Kokoomuksen Elina Valtonen kertoi tiistaina Twitterissä, että kokoomuksen eduskuntaryhmä on pyytänyt Niikolta selvityksen hänen tviitistään.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio kertoi Helsingin Sanomille, että Niikon tviittailuja käsitellään puolueen eduskuntaryhmässä näillä näkymin torstaina.

"Käsittämättömän ajattelematon"

Keskustan kansanedustaja, puolustusvaliokunnan jäsen Joonas Könttä julkaisi Niikon Twitter-viestin jälkeen tiedotteen, jossa hän luonnehti viestiä käsittämättömän ajattelemattomaksi, varomattomaksi ja Suomen linjan vastaiseksi.

– Suomen kanta on selvä ja ääneenlausuttu useasti. Kaikilla itsenäisillä valtioilla on oikeus tehdä omat turvallisuusratkaisunsa. Ei ole Suomen tehtävä neuvoa, miten muut valtiot nämä ratkaisunsa tekevät, Könttä sanoi tiedotteessa.

Toinen keskustan kansanedustaja Mikko Kärnä pyysi perussuomalaisia vaihtamaan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajaa.

Kärnän mukaan Niikko liittyi tviitillään "avoimesti putinmielisten joukkoon pyrkimällä blokkaamaan suvereenin Ukrainan mahdollista natojäsenyyttä ja vaatimalla ymmärrystä Ukrainan rajalle joukkojaan keskittävälle Venäjälle".

– Tällainen käytös ja linjanveto ei ole soveliasta ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajalle. Mikäli kyseessä ei myöskään ole perussuomalaisten virallinen kanta, kannattaisi perussuomalaisten ryhmän asettaa uusi henkilö valiokunnan puheenjohtajaksi. Mikäli mitään ei tapahdu, on tällaisella toiminnalla selkeästi perussuomalaisten siunaus ja hyväksyntä, Kärnä sanoo tiedotteessaan.

Puolet suomalaisista kannattaisi Natoon liittymistä – Venäjän laaja hyökkäys vaatisi joukkojen kolminkertaistamista 1:31
Puolet suomalaisista kannattaisi Natoon liittymistä – Venäjän laaja hyökkäys Ukrainaan vaatisi joukkojen kolminkertaistamista.

Lue myös:

    Uusimmat