Ulkoasiainministeriö selvitti Ranskassa kadonneen kanttorin tapauksen

2000-luvun alussa UM:ssä pohdittiin, että mielenkiintoisia tarinoita voisi koota kansien väliin. Tuolloin kuitenkin epäiltiin, mahtaisivatko kertomukset kiinnostaa ketään. Tsunamin jälkeen ajatukset alkoivat muuttua. Kaakkois-Aasian katastrofin jälkeen julkisuudessa kyseenalaistettiin UM:n kyky ja halu auttaa tavallisia kansalaisia.

– Ulkoministeriön tavoite on varsinkin tsunamin jälkeen ollut palvella entistä paremmin kansalaisia, se on tärkeä osa toimintaamme ja se koetaan tärkeäksi myös kansalaisten keskuudessa. Hiukan kärjistäen ihmiset vaativat suomalaista sosiaaliturvaa jopa viidakkoon. Tsunamin jälkeisessä tilanteessa oli ilmiselvästi tilausta selvittää, miten UM on vuosien varrella selvinnyt kansalaisten avustamisesta, Jussi Pekkarinen kertoo kirjan alkuvaiheista.

Ulkoministeriössä työskentelevä Pekkarinen kävi läpi 700 arkistokoteloa materiaalia Konsulinkyydillä kotiin -kirjaa varten. Arkistomateriaalista hän poimi kirjaan mielenkiintoisimmat ja erikoisimmat tapaukset vuosilta 1918–1981.

– Joukossa oli sellaisia lapsiin liittyviä tapauksia, jotka tuntuivat itsestä pahalta. Ne saivat miettimään vanhempien ahdistusta ja surua, Pekkarinen kertoo.

Eräät vanhemmat ottivat ministeriöön yhteyttä vuonna 1918, kun heidän 8-vuotias poikansa oli kadonnut Pietarin rautatieasemalla. Poika oli lähtenyt juoksemaan äidin luota isän luokse, hävinnyt ihmisvilinään ja kadonnut. Poikaa ei koskaan löytynyt.

– Pojalla kerrottiin olleen katoamishetkellä pieni sininen maitokannu kädessä. Se jäi mieleen pitkäksi aikaa.

Suomalaiskanttori turhaan ranskalaisvankilassa

Arkistoista paljastui monia karuja ihmiskohtaloita sodan ajalta, kuten suomalaisäitien Saksaan hylkäämiä lapsia, jotka joutuivat lastenkoteihin tai annettiin adoptoitavaksi. Mutta Pekkarinen löysi arkistoista myös tapauksia, jotka huvittivat häntä.

– Ei toisen hädälle saisi nauraa, eikä asianomaista varmaan silloin naurattanutkaan, jälkeenpäin ehkä. Mutta jotkut tapauksesta ovat niin uskomattomia, ettei niitä pystyisi mitenkään keksimään. Miten tuollaista on voinut tapahtua ihmisille, Pekkarinen kysyy ihmeissään.

Yksi kerta kaikkiaan uskomattomimmista tapauksista sattui suomalaiselle kanttorille, joka lähti ryhmämatkalle Pariisiin vuonna 1928. Kun matkalaiset saapuivat Suomeen, kanttori ei ollutkaan mukana. Kirkkoherra soitti huolissaan UM:ään ja pyysi apua asian selvittämisessä.

– Ministeriöstä otettiin yhteyttä Pariisin-edustustoon ja pyydettiin heitä kaivamaan tietoja suomalaiskanttorin liikkeistä. Sieltä tuli sähke, että kanttori oli vankilassa. Asia pyydettiin pitämään salassa kaikilta muilta paitsi kirkkoherralta. Muille kehotettiin vain kertomaan, että kanttori vietti aikaa Ranskan maaseudulla.

Upseerien hipelöitävänä pisuaarissa?

Kirkkoherra toivoi, että kanttorin vankeuden syy selvitettäisiin. Tieto saapui Pariisista selvitysten jälkeen: kanttori oli tuomittu sukupuolisiveyttä loukkaavasta käytöksestä puoleksi vuodeksi vankeuteen.

– Häntä syytettiin siitä, että hän olisi hipelöinyt ranskalaisia upseereita pisuaarissa. Kanttori kertoi, että hänelle oli tullut vessahätä ja hän oli mennyt pisuaariin, mutta todellisuudessa upseerit olivat hipelöineet häntä.

Ranskankielentaidoton kanttori oli juossut hädissään ulos ja nähnyt poliisin. Hän oli yrittänyt selittää tilannetta saksaksi, mutta samalla upseerit olivat tulleet paikalle ja kertoneet tapahtuneesta oman versionsa ranskaksi, kanttorin seistessä ymmällään vieressä. Kanttori oli viety poliisilaitokselle, eikä hän edelleenkään ymmärtänyt sanaakaan ranskalaisten puheesta.

– Hänelle oli annettu jokin paperi, johon oli vaadittu hänen allekirjoitustaan. Hän oli yrittänyt selittää asiaa saksaksi, mutta kukaan ei ymmärtänyt. Kanttori oli lopulta ajatellut, että pääsisi helpommalla, jos allekirjoittaisi paperin. Sen jälkeen hänet olikin viety oikeuteen.

Demokratia pienentää mahdollisuuksia joutua vaikeuksiin

Oikeudessa sama tilanne oli jatkunut. Istunto oli käyty ranskaksi, ja mies oli passitettu vankilaan. Hän ei saanut apua eikä edes lupaa kirjoittaa Suomen edustustoon muuta kuin ranskaksi, jota hän ei taas osannut.

– Episodin jälkeen kanttori sai kuitenkin pitää virkansa, Pekkarinen tietää.

Pekkarisen mukaan tämäntyyppiset tapaukset ovat teoriassa mahdollisia tänäkin päivänä, mutta käytännössä niin tuskin tapahtuu kenellekään. Suurin vaara joutua väärinymmärretyksi on diktatuurimaissa, kuten Pohjois-Koreassa. Demokratia pienentää mahdollisuuksia joutua vaikeuksiin.

– Jos matkustat Ruotsiin, tuskin joudut ongelmiin ilman syytä. Valkovenäjällä riskit ovat jo suuremmat, joskin pienet.

Kun UM ennen auttoi muun muassa siirtolaisia ja loikkareita, nykyään 95 prosenttia tapauksista liittyy suomalaisten matkustajien avustamiseen. Normaalisti apua tarvitaan, kun on joutunut rikoksen tai ryöstön uhriksi tai kun passi on kadonnut. Siksi Suomen lähetystön yhteystiedot on hyvä ottaa ylös jo ennen matkaa.

Osallistu keskusteluun!